Luku 20. Metsästys?

Ensimmäinen tehtäväni oli löytää metsästykurssin opettajani, heidän etunimensä olivat Henry ja Richard.
Pysähdyin aivan muurin juurelle ja tähyilin ylöspäin.
"Huhuu! Onko siellä ketään?", minä huhuilin ja hetken kuluttua vartiotornista kurkkasi alas nainen, jolla oli sininen viitta yllään.
"Aii heii! Me ollaanki joskus tavattu, Bellahan se oli?", nainen sanoi.
"Joo, Bella mää oon", minä sanoin.
"Odotahan hetki niin tuun sinne maankamaralle", nainen sanoi ja katosi hetkellisesti näkyvistä, mutta avasi pian tornin oven ja lukitsi sen jälkeensä ja käveli ripeästi luokseni.
Naisella oli hyvin heleä ja vaalea iho, mutta hiukset olivat todella tummat, hieman mustaan vivahtavat vahvat ja pitkät hiukset.
Hiukset oli letitetty sivulle letille, pitkähkö nainen katsoi minua terävästi tummilla silmillään ja ojensi sitten minulle kätensä ja kättelimme.
"Olet myös se josta Patrick on niin kovasti puhunut", nainen sanoi keveästi irvitäen ja punastuin hieman.
"Minä olen muuten Sarina Hall, sukuni on lohikäärmeritareita ja äitini oli täällä tilalla töissä ja itse olen nyt täällä on toimin eturintamahyökkääjänä, se on ihan mun speasiaalialaa ja rakastan tätä tekemistä ylikaiken, mutta hei, sullahan oli jotain kysyttävää vai?", Sarina sanoi. "Ja on muuten outoa että olen nyt näin puheliaalla tuulella, ihmettelen sitä jopa itsekin, sillä yleensä olen melko hiljainen", nainen lisäsi naurahtaen ja kiinnitti sitten katseensa minuun kysyvästi.
"Aa joo...", olin todella keskittynyt kuuntelemaan naisen puhetta ja hetkeksi minulle tuli ajatuskatko miksi edes tulin muurin luokse.
"Niin minä olen Isabella White....", minä sanoin mutten ehtinyt sanoa lausettani loppuun.
"White?", nainen toisti sukunimeni suu jääden auki. "Sinä olet White?"
"Niin?", minä sanoin ymmärtämättä mitä Sarina ajoi sillä takaa.
Nainen mietti hetken ja sitten lappu tuntui syttyvän hänen päässään.
"Mietinkin miksi sukunimesi kuulostikaan niin tutulta korviini, muistinkin että isäsihän oli täällä töissä ja hänestä on puhuttukin paljon", Sarina sanoi.
"Tunsitko isäni...?", minä kysyin toivekkaasti mutta Sarina puisti päätään.
"En ikinä tavannut häntä, olen vain kuullut hänestä kaikenlaista, lähinnä hyvää", hän sanoin.
"Ai..., mutta se asia miksi tulin tänne muurin luokse oli se että ilmoittauduin metsästy kurssille ja minun pitäisi löytää Henry ja Richard", minä sanoin.
"Aa aivan... seuraahan minua niin etsitään heidät", Sarina sanoi ja lähdin kulkemaan naisen perässä.
Saavuimme paikkaan missä en ennen ollutkaan käynyt.
Se oli pienen kasarmin tapainen paikka.
Ihmettelevästä ilmeestäni päätellen Sarina päätti valaista asiaa hieman.
"Tämä on meidän turvapartion jäsenten paikka, missä vietämme paljon aikaa ja täällä on meidän pienet asuntomme", Sarina sanoi ja viittoi pienen aukion ympärillä olevia mökkejä.
Aukion laidalla yhden mökin edustalla seisoi kaksi rotevaa mieshahmoa.
"Aah, siellähän he ovat! RICHARD! HENRY!", Sarina huudahti ja heilautti kättään.
Saavuttuamme herrojen luo Sarina esitteli minut.
"Tässä on Isabella White ja hän osallistuu teidän metsästyskurssillenne, joten jätänkin hänet nyt jutustelemaan teidän kanssa, täytyy kiirehtiä takaisin vartiointitorniin! Kipaisen vain hakemassa ensin nopsaan kupin kahvia jotta jaksan pitää silmät auki", Sarina sanoi ja poistui paikalta.
Lihaksikas ja kastanjanruskeat hiukset ja parran omaava mies ensimmäisenä astui askeleen lähemmäs ja kätteli minua ja esitteli sitten itsensä: "Hei Isabella, minä olen Richard O'Neill, tutummin Richie, olen asustanut täällä melkein koko ikäni, Kãtrínin parhaita ystäviä, tykkään kitaransoittamisesta ja puutöistä", mies esitteli kerralla paljon asioita itsestään ja nyökkäsin hänelle ja sanoin: "Ja mua voi sanoa ihan vain Bellaksi"
Sitten toinen mies kätteli minut hymyillen ja sanoi: "Henry Abbot palveluksessanne, olen Kãtrínen ja Valecian pikkuserkku, Richien ystävä, kasvettii näes molemmat täällä, maailmalle lähdin 16-vuotiaana, kouluttauduin lohikäärmeritarin lisäksi vakoojaksi"
Hymyilin: "Hauska tutustua monsieur"
Henry kumarsi leikkisästi: "Ilo on minun puolellani neiti White"
"Oletko muuten sukua Sebastian Whitelle?", Henry kysyi rypistäen kulmakarvojaan.
Nyökkäsin: "Joo, se on mun isä"
Henry ja Richie kääntyivät katsomaan toisiaan.
"Ei ihme että muistutat häntä", Richie sanoi.
"Hetkonen... tunsitteko te Sebastianin hyvinkin?", minä kysyi.
"No joo, aikalailla, vaikka onhan hän muakin 7 vuotta vanhempi", Henry sanoi. "Hän oli yksi turvapartion parhaista"
"Miksi hän lähti täältä?", minä kysyin ja molemmat miehet kohauttivat harteitaan.
"Ei me tiedetä", Richie sanoi hiljaa.
"No mutta mennään nyt siihen asiaan, minkä takia tänne nyt tulin, eli Kãtrín antoi ensimmäiseksi kurssin tehtäväksi kysellä teiltä miten metsästysvarusteiden eroamisesta taisteluvarusteisiin verrattuna", minä vaihdoin puheenaihetta.
"Aa joo, niimpä tietenkin...", Henry sanoi miettien hetken. "Häkkiansa asetetaan paikkoihin joilta yleensä saadaan hyvin saalista, yksinkertaisesti sanottunu siis sisälle laitetaan jotakin ruoakaa joka houkuttelee eläimen häkkiin ja kun eläin on häkissä niin se pamahtaa kiinni ja saalis jää loukkuun ja kun häkkiansa on laitettu niin sitä pitää tarkastaa aina tunnin välein ettei eläin joudu kärsimään siellä"
"Sitten jousipyssystä, metsästyksessä käytettävä jousipyssy on taistelussa käytettävää jousipyssyä jäykempi, jotta nuoleen saadaan riittävästi vauhtia, jottei saalis joudu kärsimään, ne voivat siis jopa lävistää eläimen", Richie jatkoi.
"Ja sitten vielä keihäät, ne on melko raskaita ja kapeita ja niilläkin on tarkoitus saada tapettua saalis mahdollisimman kivuttomasti ja nopeasti", Henry kertoi.
"Mikä on kenkäsi koko?", Richie kysyi.
"38", minä sanoin.
Richie katosi hetkeksi paikalta mutta palasi pian takaisin ja pudotti eteeni saappaat.
"Mitä varusteisiin tulee, niin metsästykseenkin on omalaisiaan varusteita, tärkeimpänä on jykevät, suojaavat ja joustavat saappaat, niiden kuuluu lämmittää ja olla vedenkestävät", Richie selosti.
Sitten hän ojensi minulle hanskaparin.
"Haskatkin on hyvä olla kestävät, pehmeät, vedenpitävät, hengittävät, joustavat ja lämpimät ja esittelemme sinulle toisella kertaa puukot ja sitten lohikäärmeen metsästysvarusteet", Richie sanoi.
"Okei, mut hei kiitos näistä paljon", minä sanoin.
"Eipä mitään, tuu vaan takaisin meidän luokse jos tulee kysyttävää ikinä, meille voit kyllä puhua mistä vain", Henry sanoi.
Nyökkäsin ja kiitin heitä metsästysvarusteiden selittämisestä ja lähdin kulkemaan pois turvapartion aukiolta mutta sitten tielleni asettui vankkaraketeinen mies, jonka vasemman silmän ylitse kulki arpia, miehellä oli myös paljon tatuointeja ja hän muistutti paljon viikinkiä.
"Hei, kukas sinä olet?", mies kysyi.
"Isabella White, Bella", minä esittelin itseni.
"Sebastian Whiten tytär?", mies sanoi.
"Joo", minä sanoin.
"Onpas mukava tavata sinut, minä olen Otto Wilson, turvapartion päällikkö", Otto sanoi. "Isäsi oli erittäin hyvä soturi, valitettavaa että hän lähti, mutta minusta tuntuu että koska sinussa virtaa samaa verta olet myös yhtä sisukas ja rohkea kuin isäukkosi, mitkäs ovat sinun haaveesi Bella?"
"Haluaisin lohikäärmeritariksi ja sitten isän jalanjälkiä seuraten ehkä toimia mahdollisesti kuninkaallisena soturina ja palkkasoturina ja päästä turvapartioon, ne ois mun haaveet ja sen lisäksi tietenkin löytää mun isä", minä kerroin.
"Onpa mukava kuulla, ja tiedän että sää kyllä tuut pystymään siihen ajan kanssa, no mutta oli mukava jutella, mutta täytyy rientää valvollisuuksien pariin, mutta jutellaans taas piakkoin", Otto sanoi. "Ainiin...., Patrick onkin puhunut susta paljon ja kertonut kouluttaneensa sua ja kehunut sua todella sisukkaaksi", Otto lisäsi vielä.
Oton lähdettyä omille teilleen vedin hupun takaisin päähäi ja lähdin kulkemaan kädet taskuissani kylän läpi kartanoa kohti, minua väsytti kamalasti ja tarvitsin kipeästi päikkäreitä.
...

Tällanen pätkä tähän vielä - Kirjoittaminen on niin parasta ja varsinkin kun saa ajatukset muualle. Taas sitä on itselläkin kauheasti stressiä päällä, väsyttää kamalasti jatkuvasti, ei ehi juurikaa olla kotona ja kauheasti töitä koulussa, pitkät koulupäivät ja koeviikko pukkaa just päälle ja stressiä aiheuttaa sekin että polvet hieman "huonossa hapessa", mulla on siis hyppääjän polvi rasitusvamma molemmissa polvissa (ja itse kun oon niin himourheilija niin ei malttais millään kuunnella polvia, vaikka oiskin syytä, pelaan siis salibandyä!) ja lisäksi aijon pyrkiä lääkikseen joten se entisestään lisää stressiä koulua kohtaan + aijon vielä armeijaan, joten tulee pohdittua tuon tuosta että missä välissä mää sitä kerkeän... ja ois haaveissa kans vaihtovuosi tai kielikurssikin..., mutta kyllä se tästä taas parhaaksi kääntyy!

Oijjoii oikein mainiosti hoidettu tehtävä! (^_^)
Voi tiedän niin tunteen! Itselläkin painaa yliopistolla stressi päälle, kun pitäisi kerätä tarpeeksi opintopisteitä että homma etenee ja Kela ei ole hönkimässä niskaan, plääähh... Mutta kirjoittaminen ja lukeminen ovat aivan mahtavia pakokeinoja!
Kauheasti sinä oot kyllä hommannut itsellesi tekemistä! Mutta se on hyvä, tavoitteita pitää olla. Kunhan muistat välillä vetää henkeä ja rentoutua!
Oikein paljon onnea ja menestystä haaveiden suhteen! (^_^)

Metsästyskurssi: Kun varusteet on selvillä, onkin aina testata niitä. Harjoittele yhdessä kurssivetäjän kanssa metsästysaseiden (ja -vaatteiden) käyttöä sille tarkoitetulla areenalla!

Lisään holviisi 31ϫ