Luku 17. Uusia tuulia

Olin vielä ihan ymmyrkäisenä ja vedin todella syvään henkeä yrittäessä selvitellä pääni sisällä vallitsevaa sekametelisoppaa.
Laiton kuvan kehykseen ja yöpöydälleni, jonka jälkeen laitoin kirjeen takaisin laatikkoon tutin viereen ja sujautin laatikon sänkyni alle.
Lohikäärme pehmon laitoin sängylleni tyynyn vierelle ja korut ripustin kaulaani.
Istahdin takaisin sängylleni ja tuijotin ikkunastani ulos kaukaisuuteen samalla kun mietin asioita.
Olin nähnyt elämäni aika jos minkälaisia olentoja ja tapahtumia, mutten ikinä ollut kuullut mistään suojelijoista ja kiinnostukseni heitä kohtaan oli alkanut nousemaan kuumeenlailla. Päätin että tulisin ottamaan heistä selvää kunhan keksisin vain miten. Päätin aloittaa sen alkamalla harjoittelemaan enemmän ja mahdollisesti liittymällä turvapartioon, jos tulisin läpäisemään sinne vaadittavat vaativat testit, mutta tiesin että minä kyllä tulisin pystymään siihen.
Minua alkoi erityisesti kiehtomaan se minkälainen tarina suojelijoilla oli, mikä heidän tehtävänsä oikeastaan oli ja minkälainen oikea isäni oli ja oliko minulla kenties puoliveljiä tai -siskoja?
Nousin ylös sänkyni päältä ja menin peilin eteen. Katsoin omaa kuvajaistani hetken ajan ja yhtäkkiä mieleeni ponnahti seuraava asia: Rick ja Patrick...
Olin pohtinut asiaa monia päiviä ja pitänyt etäisyyttä molempiin poikiin. Rick luuli minun olevan hänelle vihainen jostain, hän ei tiennyt lainkaan minun ja Patrickin tilanteesta ja siitä minulla oli paha mieli, hänen kuuluisi tietää.
Olin kuitenkin vihdoin saanut pohdintani päätökseen! Ehkä... ähh, miksi tunteet ovat niin hankala asia?
Olin päätynyt siihen että Rick oli minulle oikea. Olihan hän seisonut vierelläni kaikista myrskyistä huolimatta ja suojellut minua, enkä uskonut että pystyisin koskaan luopumaan hänestä. Meidän välillämme vain oli jokin niin ainutlaatuinen side. Enkä halunnut särkeä hänen sydäntään, enkä omaanikaan ja niin päätin että kertoisin hänelle totuuden asioista.
Patrick taas..., no hän oli ilmestynyt elämääni aivan yllättäen ja ollut siinä vasta vähän aikaa. Olihan poika älyttömän hyvännäköinen ja suloinen, mutta sydämessäni oli tunne ettei hän ollut se oikea minulle, vaikka hänestä välintänkin kovasti. Mutta tunteeni ovat vaan niin paljon vahvemmat Rickiä kohtaan.
Patrickin ja minun välinen flirttailu oli siis loputtava, sille kaikelle oli saatava piste, mutta halusin pysyä hyviä ystävinä hänen kanssaan, mikäli se mitenkään olisi mahdollista.
Sitten vielä asia jota olin pyöritellyt mielessäni oli Oliver... ja olin tullut siihen tulokseen että antaisin pojalle mahdollisuuden olla ystäväni, ansaita takaisin kunnioitukseni ja ystävyyteni, mikäli se tulisi niin toimimaan, molemminpuolisesti. Ja näin ollen hän varmasti jättäisi minun häiritsemisen väliin.
Letin hiukseni kahdelle raskanletille ja vedin valkoisen paitani tilalle punaisen hupparin, mutta pidin jalassani mustat ratsastushousut.
Nappasin vielä minikeittiöstäni hedelmäkulhosta omenan ja lähdin suuntaamaan askeleeni kartanon käytävän kautta kohti lohikäärmetalleja.
Kun astuin pihalle kuulin yhtäkkiä katseeni kiinnittyi koivun latvassa istuvaan haukkaan. Se oli pienehkö vaaleanruskea sulkapeitteinen kaunis lintu. Jostain kummasta syystä minusta tuntui aivan kuin haukka olisi tuijottanut minua.
Oloni oli vähän kummallinen ja tuntui ihan kuin haukka olisi myös seurannut minua tietyn välimatkan päästä. Niimpä kiihdytin askeliani hieman nopeimmiksi.
Lopulta päädyin siihen että juoksin viimeiset 200 metriä tallille ja tallien ovella olin törmätä Patrickiin.
"WOW, Bella mikäs hoppu sulla oikein on? Onks kaikkia kunnossa?", Patrick sanoi ja tarttui molemmin käsin minua kiinni olkapäistä ja katsoi silmiini.
"Ööhh.. joo kaikki on hyvin! Mää vaan vähän säikähdin tuolla... mutta oon okei", minä sanoin kevyesti huohottaen ja jatkoin sitten nopeasti ennenkuin Patrick ehti suutaan avata uusille kysymyksille.
"Sulle mulla olikin asiaa...", minä sanoin ja nielaisin. Katsoin sitten tiukasti poikaa. "Nyt tää meidän juttu, mitä se ikinä olikaan on loppu ja LOPULLISESTI, en vaan voi olla sun kanssa, se ei tunnu oikealta... mutta... haluaisin kuitenkin pysyä ystävänä?"
Patrick kurtisti otsaansa ja laski leukaansa hieman alas ja hän näytti pettyneeltä.
"Juu okei... ymmärrän mä, sä välität niin paljon Rickistä... oon nähny kyl miten sää katot sitä..., ihan eritavalla kuin ketään muuta", Patrick sanoi ja hymyili kevyesti. "Pysytään toki ystävinä, en mää halua susta kokonaan luopua! Oon tosi spesiaali tyttö! Muuten aattelin et alettasko taas treenaa yhes? Ja voisin kans esitellä sut täs lähiaikoina turvapartioporukalle nii saat vähä tuntumaa et millast porukkaa he ovat, tosi rentoi ja mukavii jokane!"
Nyökkäsin: "Joo se ois tosi kiva!"
Patrick päästi nyt irti olkapäistäni ja sanoi vielä: "Nähään taas!"
Vilkutin pojan perään ja jatkoi sitten matkaani. Kun näin tutut tummat pörröhiukset ryntäsin juoksuun ja juoksin suoraan halaamaan tiukasti Rickiä ja kuiskasin pojan korvaan: "Mulla on sulle kerrottavaa"

*Noniin, tällanen pätkä nyt tähän perään näin pian Seuraavasta tulee tosi pitkä ja teen seuraavassa luvussa sen lentokurssin tehtävänki!

Jään odottamaan jatkoa! Tähän pätkään en kauheasti osaa kommentoida, mutta hyvin kirjoitat

Lisään holviisi 21ϫ