(ei kun mää tykkään sittenkin enemmän kirjoittaa minä-kertojalla
joten vaihdankin takaisin siihen!)
Pihalla pitäessäni Taatan suitsista kiinni en ollut uskoa silmiäni kun näin muutaman metrin päässä tummanruskea kiharahiuksisen pojan, joka aurinkoisesti hymyili ja kuinkas ollakaan, tuo hymy tarttui minuun.
"Francis!", minä hihkaisin iloisesti, päästin irti Taatan ohjaksista ja hyppäsin pojan kaulaan ja halasin oikein kunnolla.
Francis oli minun yksi parhaista ystävistäni. Olimme tunteneet toisemme taaperoiästä asti ja oikeastaan hän oli aina ollut kuin veli minulle. Meillä ei ikinä ollut ollut mitään romantiikkaa yhdessä, vain todella syvää sisarusmaista rakkautta, olimmehan varttuneet yhdessä pienestä pitäen. Olimme aina kilpailleet kaikenlaisesta yhdessä, mutta olimme myös pitäneet aina toistemme puolia ja huolehtineet toisista, jos olin allapäin, Francis oli aina ollut ainoa joka osasi lohduttaa minua.
Kun olimme olleet kahdentoista ikäisiä, Francisin isä Andres oli opettanut Francisia miekkailemaan ja käyttämään jousipyssyä, hän toivoi että hänen pojastaan tulisi isona ritari tai vartija, niin kuin hän itsekin oli. Minä olin myös saanut hänen isältään lopulta hieman opetusta, sillä muistan kuinka olin salaa katsellut Francisin oppitunteja ja ajatellut "Vau, minäkin haluan osata tuollaista!"
Andres oli löytänyt mahtavan piilopaikkani ja ensin torunut siitä että olin salaa tarkkaillut heitä. Hän kuitenkin oli yllättäen sanonut: "Jos tämä kiinnostaa sinua niin saat näyttää sen, jotta uskon sinua, en ole varma pystyisitkö tähän"
Andres oli antanut minulle puisen miekan ja nyökännyt Fracisille, silloin ymmärsin, hän halusin meidän ottelevan. Pärjäsin jonkun aikaa ihan mallikkaasti mutta lopulta Francis voitti. Hän sai lyötyä miekan kädestäni ja laitettua oman miekkansa kaulaani vasten sen merkiksi että hävisin. Se on jäänyt mieleeni vaivaamaan, sillä minä hävisin ja olen hyvin voitonjanoinen tyttö.
Andres kuitenkin kehui taitojani ja sanoi ettei moni tyttö osaisi tuollaista. Muistan kuinka hän oli taputtanut minua päähän ja kuiskannut korvaani: "Näen sinussa valtavasti potentiaalia, älä vain kerro Francisille mutta luulen että harjoittelemalla sinusta voisi tulla häntä parempi", ja sitten Andres oli virnistänyt.
Siitä lähtien olin harjoitellut heidän kanssaan aina tänne Myrsky-kartanoon tuloon asti, nyt olin viettänyt Myrskiksessä nelisen vuotta, 16 vuotiaasta 19 vuotiaaksi asti, enkä ollut tavannut Francisia näinä neljänä vuotena ja se tuntui ikuisuudelta.
Kerran olimme vaihtaneet miekkaharjoittelun juoksuharjoitteluun ja kestävyyteen. Kaikessa missä tarvitsi nopeutta, minä olin parempi ja missä tarvittiin voimaa, niin Francis aina ole vahvempi. Juoksu- ja kestävyysharjoittelu jälkeen olimme opetelleen Andresin johdolla jousiammuntaa. Muistan sen oikein hyvin, sillä muistot siitä ovat piirtyneet vahvasti mieleeni.
Francis ei ollut siinä huono, oikeastaan todella hyvä, mutta minä olin tarkempi. Ajan kuluessa osuin aina maalitaulun keskimmäiseen punaiseen pieneen ympyrään ja Francis osui siihen silloin tällöin, usein hän osui siitä seuraavaan kaareen. Olin niin tyytyväinen että juoksun lisäksi päihitin hänet jousiammunnassa.
En ollut koskaan ollut kiinnostunut asioista joista tytöt yleensä olivat, eli meikkauksesta ja vaatteista. Minä olisin pyörinyt vapaaehtoisesti mudassa tai ollut pimeässä sateisessa metsässä. Äitini ei ollenkaan ikinä ollut innostunut siitä millainen luonne minulla on ja sanoi aina: "Isabella..., ota mallia isosiskoistasi Cindystä ja Caritasta!"
Hän oli yrittänyt kuoria minusta esille hienoa naista, muttei ollut ikinä onnistunut siinä ja lopetti yrittämisen kun täytin viisitoista, sillä hän ymmärsi ettei voisi mitenkään kääntää päätäni. Hän sanoi minua usein itsepäiseksi, mutta hyväksyi minut kuitenkin.
Katsoin Francisia tuikkivin silmin ja leveä hymy vaaleilla kasvoillani. Francis katsoi takaisin ja pyyhkäisi hiuskiharan pois poskeltani.
"Siitä on kauan kun ollaan viimeksi nähty", hän sanoi äänellä, joka oli niin tuttu korvilleni. Ääni oli täysin ennallaan, ehkä se oli hieman miehisempi. Kasvonpiirteet olivat myös muuttuneet merkittävästi poikamaisista kasvoista, mutta hymy ja kiharatukka olivat täysin ennallaan. Pituuttakin oli tullut lisää, nyt hän oli ainakin 180 cm pitkä ja lihasmassakin oli lisääntynyt. Hämmästelin sitä miten paljon voimakkaammalta hän näytti ja pidemmältä.
"Niin on, on ollut kova ikävä", minä sanoin katsoen hänen taivaansinisiä silmiään. "Näytät terveeltä ja hyvältä", lisäsin hymyillen.
Francis hymyili takaisin ja sanoi: "Ja sinä näytät kauniimmalta"
"Kiitos", sanoin ja jatkoin hetken päästä: "Mitä teet täällä?"
"Muutin tänne, asun nyt kylällä", Francis sanoi osoittaen kylän läntiseen suuntaan. Sitten hän irvisti suloisesti ja lisäsi: "Pitäähän jonkun pitää sinusta huolta"
Irvistin takaisin ja taputin jousipyssyäni joka roikkui selässäni: "En minä suojelua tarvitse, meidän pitää muuten ottaa miekkataistelu ja jousipyssyammunta kisa uudelleen"
Francis nyökkäsi hyväksyvästi haastooni ja sanoi: "Tänään illalla?"
Hymyilin ja vastasin: "Sovittu".
Kättelimme ja halasimme vielä uudelleen. Sitten kuulin rykäisyn viereltäni ja päästin Francista irti ja näin oliivinvihreät silmät katsovan ensin minua ja sitten Francisia.
"Aah, hei Rick", minä sanoin ja kasvoilleni nousi lämmin hymy ja tartuin Rickin toiseen käteen ja annoin pusun pojan poskelle.
"Rick, tässä on Francis. Minun lapsuudenystäväni, joka on kuin veli minulle", esittelin Francisin ja sitten esittelin Rickin: "Ja Francis, tässä on Rick, poikaystäväni"
Francis hymyili ja kätteli Rickiä. "Mukava tutustua", hän sanoi Rickille ja katsoi sitten minua: "Nähdään vielä illalla"
Nyökkäsin ja katsoin kuinka poika lähti kulkemaan kartanoa kohti miekka vyötäröllään heiluen.
Rick antoi pusun huulilleni ja sanoi että hänellä oli tekemistä Nadian, Tylerin ja Peterin kanssa, mutta että näkisimme vielä illalla. "Pidä hauska päivä", hän sanoi hymyillen ennen kuin lähti kohti lohikäärmetalleja.
Katsoin pojan perään ja vedin päälleni viitan jota olin kantanut mukanani. Vedin hupun päälleni ja kutsuin Taattaa. Poika oli käväissyt jaloittelemassa hieman etäämmällä sinä aikana kun olin jutellut Francisin ja Rickin kanssa.
Taatta ilmestyi pian kuuliaisesti ja nousin vanhuksen selkään. Taputin Taattaa kevyesti kaulalle. Taatta otti muutamia askeleita eteenpäin, levitti siipensä ja nousi ilmaan. Vaikka Taatta oli jo yksi Myrsky-kartanon vanhimmista lohikäärmeistä, se silti lensi todella hyvin vielä. Ei toki niin sulavasti ja nopeasti kuin Ransu, mutta silti todella pehmeästi ja miellyttävästi.
Lensimme keijuniityn ylitse, allamme oli kaunis kukkainen niitty, se hohti kauniita väriä. Se oli hämmästyttävän kaunis, yhtä kaunis ja lumoava kuin muistinkin.
Ilmavirta hyväili hiuksia ja kasvojani ja nautin siitä tunteesta. Ilmavirta tarttui viittaani ja sai sen hulmuamaan takana. Suljin silmät ja levitin käteni sivuille ja käänsin kasvoni ylöspäin. Nautin edelleen siitä vapauden ja ihanuuden tunteesta. Lentämien oli jokin niin ainutlaatuinen kokemus. Ja Taattaan pystyin luottamaan sataa prosenttia. Tiesin ettei se ikinä tekisi kepposia.
Ransuun taas ei pystynyt aina luottamaan sataa prosenttia, Ransu osasi pelleillä kanssani, mutta jos oli kyse vakavasta tilanteesta tai vaarasta, silloin pystyin luottamaan täysin poikaan, sillä tiesin että Ransu tekisi kaikkensa minun suojelemisen eteen, se ei ikinä pettänyt luottamusta tai satuttanut minua.
Lensimme kuolonkallioiden ylitse ja pidin tiukasti Taatasta kiinni ja se kulki tasaisesti. Se tiesi että kallioista oli minulla huonoja muistoja. Kallioiden jälkeen olimme lentäneet pitkään jo ja aurinko alkoi laskemaan, se maalasi taivaanrannan kauniin punaisen ja oranssin sekoitukseksi.
Palasimme takaisin talleille. Puhdistin ja pesin Taatan, annoin pojalle namupalan ja kunnon ruokaa. "Kiitos lennosta", kiitin sitä ja annoin pusun sen turvalle. Suljin karsinan oven ja kuljin muutaman karsinan oikealle missä oli Ransun karsina.
"Mun pitää tänään ulkoiluttaa Siniä vielä, mutta huomenna oon koko päivän sun kaa, lupaan sen", minä sanoin hymyillen ja ojensin käteni Ransun karsinaan. Poika tuli lähelle ja työnsi turpansa käsiäni vasten ja puhalsi sieraimistaan lämmintä ilmaa. Hymyilin ja annoin vielä pusun Ransullekin.
Lähdin kulkemaan tallin toiselle puolelle missä Sinin karsina oli. Oma kullannuppuni kaapi maata karsinassa. Sini oli hieman kärsimätön, se halusi ulos ja lentämään.
Harjasin ja puhdistin Sinin perusteellisesti ja varustin sen satulalla ja suitsilla. Vaikka Sini oli nuori lohikäärme, se oli silti erittäin nopea oppimaan, kiltti ja innokas. Toisinaan ehkä jopa ripauksen liian innokas, mutta laitoin sen sen nuoruuden piikkiin. Koskaan Sini ei kuitenkaan ollut äkäpussi ja tahallaan mahdoton, pääsin sen kanssa aina yhteisymmärrykseen ja löysimme aina molemmille sopivan kultaisen keskitien mitä kulkea, vaikka joskus olimmekin erimieltä asioista.
Ulkona kapusin oman uljaan ratsuni selkään ja tartuin ohjaksista kiinni. Kumarruin Sinin kaulalle ja kuiskasin sen korvaan: "Noniin..., joko oot valmis?"
Sini vastasi myöntävästi ja sanoi: "Paikoillanne...., valmiina.... ja ….. HEP!"
Samalla sekunnilla kun huudahdin sanan hep, tyttö ponkaisi voimakkaasti kiihtyvään vauhtiin ja levitti siivet sivuille. Riittävän matkan päästä se ponkaisi voimalla ilmaan ja kohosi reippaasti ilmaan pyörähtäen kerran ympäri. Yläilmoissa Sini lensi taidokkaasti ja hallitusti. Nautin Sinilläkin lennosta, mutta pakko myöntää, ihaninta lentäminen on ehdottomasti Ransun kanssa. Mutta Sini ja Taatta ovat molemmat hyviä kakkosia lentämisessä.
Lensimme pohjoista kohti, Mavrikin metsään, mikä oli vihitti selviytymisharjoittelu- ja retkeilykäyttöön. Mavrikin metsään olin viime syksynä pystyttänyt maalitauluja ympäri metsää. Pyysin Siniä ottamaan hieman rauhallisemmin, sillä se oli taas hieman liian innostunut lentämisestä. Tyttö kuitenkin kuunteli ja hidasti hitusen verran ja lensi varovaisemmin, tasaisemmin ja tarkemmin. Hymyilin, tiesin että pystyin luottamaan kolmanteen lohikäärmeeseenkin koko sydämestäni. Päästin irti ohjaksista ja otin jousipyssyn selästäni ja nuolia kotelosta.
Ensimmäinen maalitaulu roikkui kuusen oksalla. Sini lensi hieman matalammalle ja riittävän hyvän etäisyyden päästä viritin jousen ja tähtäsin. Päästin jousesta irti, kun olin täysin varma ja jousi lensi halki ilman ja paukahti täydellisesti keskelle maalitaulua. Toinen maalitaulu oli maassa. Jouduin pitämään jousipyssyä täysin alaspäin olevassa asennossa, mutta se ei ollut minulle hankalaa. Viritin jälleen jousen, tähtäsin ja se osui keskiympyrään ja hymyilin. Taitoni eivät olleet kadonneet.
Harjoittelin Sinin kanssa vielä tovin metsässä kunnes molempia alkoi pikkuhiljaa väsyttämään ja suuntasimme takaisin kohti Myrsky-kartanoa. Harjoituksemme tältä päivältä ei kuitenkaan ollut täysin pulkassa vielä. Menin Sinin kanssa harjoitteluareenalle seinän viereen.
"Tänään viimeisenä harjoituksena on lentokurssin tehtävä, joka on lentää seinäestettä", minä selitin Sinille ja se nyökkäsi ymmärtäneensä kun selitin sille vielä tarkemmin miten se tapahtuisi. "Valmiina? Luotatko muhun?", varmistin ja Sini tömäytti toisella jalalla maahan valmiuden ja luottamuksen merkiksi.
Otimme vauhtia ja Sini ponnahti kevyesti ylös. Lensimme kohti seinää ja juuri ennen kuin meistä olisi tullut pannukakkua käänsin Sinin ohjien, painon ja pikkuheilautuksen avustuksella niin että nyt Sini lensi maha seinän puolella ja toinen kylki osoittaen ylös ja toinen maahan. Lensimme sivuttain areenan yhden sivustan ja sitten Sini laskeutui pehmeästi maahan ja taputin sitä. "Upeaa työtä"
Talutin Sinin takaisin karsinoille, pesin ja harjasin sen. Täytin kaukalon ruoalla, annoin muutaman makupalan ja pusun Sinin turvalle. Lopuksi vein varusteet varastoon ja hankasin ne pesusienen ja veden avulla puhtaiksi hiestä. Kun olin saanut puhdistettua varusteet nousin korkean jakkaran päälle ja ripustin varusteet ylös kuivumaan. Tasapainoni kuitenkin petti ja tipuin tuolilta alas. Luulin jo että tömähtäisin selälleni kivikovalle lattialle ja murtaisin jokaisen paikan joka luuta myöten, mutta tipuinkin tukevien käsivarsien päälle. Francis sai minusta kopin.
Francis laski minut jaloilleni maahan ja irvisti: "Aivan varma ettet tarvitse sitä suojelua"
Kasvoillani oli leikkimielinen kiukkuilme ja tönäisin poikaa kevyesti: "En mää särkyvää lasia ole..."
Francis naurahti ja sanoi: "Mennäänkö nyt ottamaan siitä toisistamme mittaa?"
Nyökkäsin kilpailuilme kasvoillani ja lähdin juoksemaan: "Viimeinen harjoitteluareenalla saa kananmunan päähän!", huusin naurahtaen ja kuulin kun Francis kirosi ja lähti juoksemaan perääni. "Epäreilua! Sää sait etumatkaa ja oot muutenkin nopeampi!"
Juoksin ensimmäisenä areenalle, kuten voi arvatakin ja kasvoillani oli tyytyväinen ilme. Francis tuli hetken perästä kärttyisä ilme kasvoillaan. "Tän mää vielä joskus kostan, odotahan vain...", hän mutisi mutta auttoi sitten minua pystyttämään maalitaulut.
Ensimmäisenä oli jousiammuntakisa.
Ensimmäiseen tauluu ammuttiin vain kymmenen metrin päästä ja molemmat osuivat keskiympyrään. Toiseen ammuttiin kahdenkymmenen metrin etäisyydeltä ja minä osuin täydellisesti keskelle maalitaulua ja Francis osui myös keskiympyrään mutta aivan ympyrän reunalle.
Kolmas maalitaulu oli kolmenkymmenen metrin päässä. Kiristin jousen, tähtäsin ja ammuin. Jousi lensi ilman läpi ja osuin keskimmäiseen ympyrään tarkasti. Francis ei onnistunut enään osumaan keskelle, mutta osui heti seuraavaan renkaaseen. Viimeisenä oli taulu joka liikkui sivuttain jatkuvasti kahdenmetrin matkaa.
Tämäkin oli itselleni helpponakki, nuoli tömähti keskelle maalitaulua. Francisin nuoli osui parin renkaan päähän keskiympyrästä.
Francis kääntyi katsomaan minua ja sanoi hymyillen: "Olet taitavampi kuin ennen"
Hymyilin takaisin ja hain sitten puiset miekat varastosta ja ojensin toisen Francisille.
Francis otti miekan vastaan ja asetuimme vastakkain. Katsoimme toisiamme silmiin ja pyörimme ympyrää hetken ajan kunnes Francis aloitti. Hän otti nopea askeleen puoleeni ja miekkamme osuivat yhteen kertatoisensa jälkeen. Francis heilautti miekkaa ja tein väistöliikkeen kierähtäen maassa. Iskin miekan sitten eteenpäin mutta Francis oli taitavampi kuin koskaan ennen. Hän väisti, sai heitettyä minun miekkani maahan ja laittoi miekan kaulaani vasten. "Ja näin Francis voittaa", hän sanoi irvistäen mutta lisää: "Et kuitenkaan ollut hullumpi, olet kehittynyt huomattavasti"
Hymyilin ja halasin sitten Francisia. "On kiva kun olet täällä"
Kun olimme siivonneet areenan maalitauluista ja harjoitteluaseista, sanoin hyvän yön Francisille ja nappasin oman jousipyssyni ja kotelon maasta ja lähdin kulkemaan tallin pölyisiä käytäviä pitkin.
Ulkona oli pimennyt niin että tähdet ja kirkas valkoinen kuu näkyivät. Oli myös kylmennyt paljon yötä vasten. Pistin jalkoihini vauhtia, jotta pääsisin mahdollisimman nopeasti huoneistooni lämpimän peiton sisään.
Aihe: Luku 3. "Francis?" 
Ti Syys 27, 2016 4:30 pm
Francis vaikuttaa oikein mukavalta ystävältä! Sait hyvin luotua kaksikon ympärille lämpimän ja sisarusmaisen tunnelman!
