Minun, Francisin ja Patrickin ensimmäiset treenit menyivät ilta-auringonlaskuun asti. Itse katsoin vielä sivusta enemmän, sillä en ollut vielä täysin toipunut, en ollut täysissä ruumiin voimissa.
Halattuani molemmat pojat vihelsin ja Sini viiletti metsän siimeksistä luokseni salamannopeasti. Sini meni hieman matalammaksi jotta minun oli helpompi kavuta sinertävän ja urhean lohikäärmeeni vankkaan selkään. Taputin Siniä kaulalle ja tyttö nousi ilman käskyä kevyesti ilmaan. Heilautin kättäni pojille ja lensin sitten Sinin kanssa korkeuksiin. Ylhäällä suljin silmäni hetkellisesti ja kuuntelin luonnon ääniä.
Kuulin tuulen havinaa suurten lehtipuiden oksissa, linnunviserrystä sekä jonkin villipedon kahinaa kun se mönki alhaalla kasviston seassa. Kuulin myös meren ääntä, se ei ollut täysin tyyni, muttei ollut myrskykään.
Palasimme nopeasti takaisin talleille, ja huollettuani Sinin, Ransun ja Taatan ja annettuani jokaiselle kolmelle suukon vein mukana olleet tavarani paikoilleen ja lähdin laahustamaan kohti kartanoa.
Pääni tuntui erittäin raskaalta ja oli hieman huimaava olo. Se ärsytti minua, sillä halusin olla vahva. Luonteeseeni ei kuulunut heikkous.
Horjahdin hieman ja otin tukea seinästä. Suljin silmäni, hengitin syvään ja rauhallissesti paikallani. Hetken kuluttua tunsin kun joku laski kätensä olkapäälleni ja sanoi: "Bella? Ookko sie ihan kunnossa? Et sie ylleesä tallin käytävil nui luhistunneena oo ja ei siul on tapana hengittääkkää nui syvvää"
Käännyin puhujaan päin ja niinkuin olin äänestä jo tunnistanut kyseessä oli Jaska, 180 senttimetriä pitkä, Kãtrínin oikeakäsi, vaaleaparrakas mies. Miehen taivaansinisistä silmistä paistui aito huoli kun hän katsoi minun laihtunutta olemustani ja epävakaata seisoma-asentoa.
"Kuule, ku mie oon siusta nyt todella huolissaa...", mies sanoi raaputtaen partaansa.
"Ei mul oo hätiä mitiä!", minä totesin vaikka todellisuus oli ihan muuta. Eikä Jaska uskonut pätkän vertaa sanomistani.
"Lääkärin pitäis kattua sinua uuestaa, ethän sie terve oo ollenkaa!", Jaska mutisi.
Takaani päin kuului reippaita tuttuja askeleita ja vierelleni ilmestyi Rick.
Poika katsoi minua hieman vihaisena ja erittäin huolestuneena.
"Missä sää oot ollu koko illan? Oon ettinyt sua jokapaikasta kissoje, koirian ja hiirten kaa!", Rick sanoi vahvalla äänellä katsoen minua terävällä katseellaan. "Sain jo miettiä että onko sulle jo nyt sattunut jotain muutakin..."
Näin pelon pojan silmissä ja tartuin häntä molemmista kädistä.
"Tässä mää oon, ei mulle oo mitään muuta sattunut", sanoin rauhallisesti.
"Hyvä, ja nyt sää oot mun valvovan katseen alla ainakin seuraavat 48 tuntia", Rick sanoi päättäväisesti. "Nukut siis mun mökissä"
Tyydyin asiaan jotta saisin Rickin hyvälle tuulelle, en lainkaan pitänyt siitä kun Rick oli vihaisella tuulella.
Rick nosti minut kevyesti ja varovasti käsivarsilleen ja kantoi minut talleilta mökilleen.
Ensimmäisenä hän laski minut sängylleen lämpimien peittojen ja monen huovan ja tyynyn sekaan. Seuraavana hän kantoi vintille kuumaa glögiä, vettä ja särkylääkettä.
Jonkun ajan kuluttua Rick sammutti kynttilät alakerrasta ja kapusi yläkertaan viereeni.
Poika veti minut lähelleen lämmittääkseen minua.
"Tiedäthän sää kuinka hankala tyttöystävä osaat oikein olla?", Rick sanoi hiljaa ja jatkoi samantien: "Moni poika ei varmaan jaksais huolehtia susta, mutta mää jaksan koska rakastan sua, oot mulle tosi tärkeä"
Rickiltä kuuli erittäin harvoin mitään söpöä, hänhän halus esittää kovaa aina. Mutta minulle hän avasi sisimmän ja olin siitä hyvin onnellinen.
"Määki rakastan sua", minä sanoin ja käännyin kasvotusten pojan kanssa ja annoin Rickille suudelman.
Nukahdimme yhdessä vieretysten pitkän syvällisen keskustelun päätteeksi. Olimme jutelleet kaikesta maan ja taivaan välillä. Mutta silti sydämeni päällä lepäsi raskas kivi, sillä minussa oli vielä jotain vikana mutta sen lisäksi en ollut ollut täysin rehellinen, en ollut kertonut Rickille mitä olin illalla puuhastellut metsässä. Sen asian kuitenkin aijoin pitää vielä tovin salassa ja kertoisin Rickille oikeana hetkenä minun harjoittelustani.
Aamun karastaessa herääsimme siihen että sängyn vierellä seisoi joku jonka vahva käskevä ääni sanoi: "Rick Joshua Scatterholm!"
Raotimme silmiämme ja haukottelimme. Nukuimme aivan toisissamme kiinni ja Rick näytti hieman närkästyneeltä siihen että meidät herätettiin, sekä siihen kun huomasi sängyn ympärillä seisovan ihmisen jonka ääni oli puhunut ja hänen takanaan olevat muut ihmiset. Etumaisella oli kastanjanruskeat olkapäille ulottuvat laineikkaat hiukset ja samanlaiset oliivin vihreät silmät kuin Rickillä.
"Äiti", Rick sanoi kylmän rauhallisena ja tähyili sitten äitinsä taakse: "Hei, isä, Tanya ja Romeo. Mitäs te täällä teette?"
"Emme ole kuulleet sinusta emmekä Tylerista aikoihin, joten päätimme tulla ihan vierailulle muutamaksi päiväksi tänne jotta näemme hieman tarkemmin mitä te pojat täällä oikein puuhaatte... ja kukas hän on? Tyttöystäväsikö?", hänen äitinsä sanoi ja siirsi katseen pojastaan minuun. Hän mittaili minua terävällä katseellaan aivan kuin miettien olenko tarpeeksi hyvä ja oikeanlainen hänen pojalleen.
"Aha... ei teidän ois tarvinnu vaivautua...", Rick mutisi ja kääntyi sitten katsomaan minua. "Joo, tässä on Isabella, tyttöystäväni", Rick sanoi ja jatkoi esitellen perheensä: "Bella, tässä on mun isä Harold, äiti Rosanna, sisko Tanya ja veli Romeo".
Hymyilin ja tervehdin heitä.
"No, me tästä menemmekin alakertaan odottelemaan että saatte puettua jotain päällenne, sitten Rick saat esitellä meille kaiken", Rosanna sanoi ja viittoi muille portaiden suuntaa.
Rickin perheen poistuttua alakertaan Rick huokaisi ja kaatui istuma-asennosta takaisin makuulleen sängylle.
"Mitä jos vaan karattais hitaasti paikalta? Huomaisko ne?", Rick sanoi ja katsoi minua irvistäen.
"Pöh!", minä sanoin naurahtaen ja nappasin tyynyni ja heitin sen Rickin kasvojen päälle.
"Hei! Tän mää kostan", Rick sanoi ja hyökkäsi sängyn toiselta puolelta minua kohti leikkisästi. Poika kutitti minua ja kikatin. Hetken kuluttua Rick lopetti kutittamiseni ja katsoi minua yläpuoleltani suloinen virne kasvoillaan ja pilke silmäkulmassaan. Sitten poika antoi hellän pusun otsalleni ja silitti poskeani. Sitten hän kokeili kämmenselällään otsaani.
"Mikä vointi on? Ei sulla enää kuumetta ainakaan pitäis olla", Rick sanoi.
"Hmm... aika hyvä, ei enää oo huono-olokaa, mutta nälkä on", minä sanoin.
Rick nousi saman tien nopeasti sängystä ja puki päälleen. "Tuu alakertaan ku oot valmis, mää tekasen sulle munakasta ja pekonia", Rick sanoi hymyillen ja meni ala-kertaan.
Hetken kuluttua nousin ylös ja varpaideni kosketettua puista lattiaa tunsin väreitä kulkevan jalkojani pitkin. Lattia oli kylmä. Menin ensimmäisenä vessaan, yhtäkkiä minulle iski älyttömän huono-olo ja menin pöntön vierelle sillä tuntui kuin oksentaisin. Jotain suustani tulikin, mutta avattuani silmäni huomasin ettei se ollut ällön keltaoranssia oksennusta vaan se oli verta. Pieni määrä, mutta siltikin se oli verta.
Nousin ylös, vetäsin pöntön ja pesin hampaani, kasvoni ja harjasin hiukseni.
Puin ylleni ratsastushousut ja mustan t-paidan. Ollessani valmis hipsutin hiljaa alakertaan josta nenääni tuli heti paikalla munakkaan ja pekonin tuoksu.
Rick hääräsi keittiössä ruoan kimpussa ja hänen perheensä istui hiljaa olo-huoneen sohvalla.
Minun ja Rickin syötyä lähdimme koko porukka ulos, missä oli hieman märkä ja kylmä ilma.
Aihe: Luku 8. Uusia tuttavuuksia 
La Marras 05, 2016 11:25 pm
Kirjoitustyylisi on edelleen oikein mainiota, ja tekstisi helppoa luettavaa. Jatka samaan malliin! Ja ihana kun teit Jaskan puhetyylistä erilaisen kuin muiden, minunkin päässäni Jaska puhuu eri murretta kuin muut tilalla asuvat 
