Luku 7. Bellan tulevaisuuden suuret suunnitelmat

Talleilla vastaani käveli muitakin ihmisiä, jotka kyselivät vointiani ja vastaukseksi hymyilin ja sanoin: "Oon okei", vaikkei se ollut täysin totuus. Oikeasti oli yhä todella kauhuissani, mutten halunnut näyttää sitä vaan pidin kaiken sen sisälläni. Tuntui että käteni vielä tärisivät ja kehoni oli jatkuvasti valppaana kuin valmiina pakenemaan. Voisin kuvailla itseäni jänikseksi joka jatkuvasti on varuillaan lähtemään kauheaan juoksuun mikäli jokin uhkaisi sitä tai sitten jähmettyisin paikalleni kauhusta.
En halunnut näyttää ulkoa siltä että olin hyvin epävarma ja pelokas. Siksi kätkin sen kaiken tekohymyn taakse. Halusin olla jälleen se tyttö jonka suonissa virtasi esi-isieni verta, se tyttö joka oli aina itsevarma, urhea ja rohkea. Muistatteko vielä kuinka kerran paljastin itsestäni asian, josta en ollut ennen vihjannutkaan kenellekään? Sen että olen oikeasti prinsessa. Tällainen millainen olen nyt, en olisi koskaan hyvä hallitsemaan meidän pientä valtiotamme. En myöskään pienenä koskaan ajatellut että siinä oli mitään mahtavaa olla kuninkaallinen, minä enemmän vihasin sitä miten minun puolestani tehtiin kaikki asiat ja miten minun täytyi aina käyttäytyä. Halusin olla tavallinen kansalainen, joka saisi päättää omista asioistaan ja ryhtyä ammattiin jota rakasti. Se asia minulta oli aina puuttunut, olinhan syntynyt kuninkaalliseksi, mutten koskaan ylpeillyt asiasta tai edes maininnut sitä uusille ihmisille joita tapasin. Linnan muurien sisällä tuntui älyttömän yksinäiseltä ja olin pienestä pitäen ollut hankala ja tehnyt asiat omalla tavallani ja siksi olin päättänyt lähteä omille teilleni heti kun olin täyttänyt kuusitoista. Sen ikäisenä minun maailmassani oltiin täysi-ikäisiä. Eikä minulta odotettu yhtä paljon kuin vanhemmilta sisaruksiltani, nyt maatani hallitsi äitini, isää ei ollut enää, ei ollut kuningasta vain kuningatar ja kolme prinsessaa ja seuraavaksi valtaistuimelle istuisi Carita. Olin siten onnellinen että minulla oli vapautta ja nautin siitä täysillä.
Nyt tiesin tismalleen mitä halusin, halusin ryhtyä turvapartion jäseneksi. Se oli asia jossa voisin olla oma itseni ja josta pitäisin.
Kävelin tallin lakaisemattomia lattioita pitkin ja löysin lopulta Peterin jota olin etsinyt. Kerroin hänelle toiveistani ja hän päätti auttaa minua toteuttamaan oman harjoittelupaikan. Sovimme tapaavamme ennen päivällistä Mavrikin metsän läntisellä laidalla. Löysin myös Francisin ja Patrickin ja he lupautuivat suunnitelmaani mukaan.
Kävelin Ransun ja Taatan karsinoiden ohitse. Pojat katsoivat minua ymmällään sillä en katsonutkaan niitä. En halunnut niiden tietää puuhistani nyt, sillä he olisivat sanoneet että minun täytyi levätä eikä heti ruveta toimintaan. Joten menin Sinin luokse.
Harjasin ja varustin Sinin, laitoin ylleni viitan ja hupun pääni ylle. Talutin tytön ulos tallista ja nousin sinisen lohikäärmeeni selkään.
Mukanani oli myös olkalaukkuni, jossa oli vesileili, puukko, miekka, omena, jousipyssy ja nuolet. Niiden lisäksi otin mukaan myös kilven ja soihtuja.
Sini nousi käskystäni ilmaan ja lensi taitavalla Sinimäisellä pomppivalla mutta nopealla tavalla ja olimme pian perillä Mavrikin metsän läntisellä laidalla. Lohikäärmeeni laskeutui pehmeästi ruohikolle. Laskeuduin liukumalla alas Sinin selästä ja otin tavarani mukaan. Kävelin hieman matkaa kunnes löysin metsästä täydellisen aukion.
Istahdin ruohikolle ja otin puukon laukustani. Otin hiukseni nipuksi käteeni ja leikkasin terävällä puukolla ne lyhyemmiksi. Nyt ne olivat niin lyhyet että koskettivat olkapäitäni juuri ja juuri.
Metsän ylle kohosi sumua ja jäin istumaan sinne hiljaisuuteen ja odottamaan Peteriä, Francisia ja Patrickia. Sini pysytteli lähelläni.
Jonkun ajan kuluttua Peter saapui ensimmäisenä paikalle Artsilla. Mukana oli kaksi isoa säkkiä, jotka olivat roikkuneen Artsin molemmilla puolilla. Peter irrotti säkit ja Artsi meni Sinin kaveriksi.
Peter esitteli minulle luomuksiaan ja alkoi laittamaan niitä paikoilleen.
Hän asensi puihin maalitauluja, joista osa pyöri, osa liikkui sivuttain ja osa ylösalaisin. Sitten hän laittoi aukealle ihmismäisiä nukkeja, joilla oli pumpulia mekaanisen rakennelman päällä ja pumpulin päällä kangasta. Osa nukeista sai paikallaan liikkuviksi ja heiluviksi. Seuraavana Peter pystytti muutaman nyrkkeilysäkin ja laittoi niiden viereen nyrkkeilyhanskat.
Peter oli tuonut myös kassillisen omenoita ja vanerilevyn jonka hän kiinnitti yhteen puuhun.
Peterin lähdettyä paikalle ilmaantuivat Francis ja Patrick. Francis lensi Gaialla ja Patrick lensi Sissillä. Olin aidosti iloinen siitä että molemmat olivat lupautuneet valmentamaan ja auttamaan minua saavuttaakseni unelmani. Myös Francis aikoi pyrkiä turvapartion jäseneksi joten kuitenkin Patrick oli se joka valmensi meitä molempia.
Rickille en ollut puhunut asiasta lainkaan, sillä tiesin että tietyllä tapaa hän ei hyväksyisi aikeitani, sillä se toisi minut uusiin vaaroihin ja Rick halusi minut olevan turvassa. Mutta karu totuus oli etten oikeasti pysyisi turvassa millään keinolla, luonteeni takia.
"No, Isabella oletko valmis?", Patrick sanoi ja tarkkaili minua katseellaan.
Nyökkäsin päättäväisesti ja vastasin: "Ehdottomasti"
...

(Ei ollut nyt niin kauheesti aikaa taaskaan että pätkäks jäi tämäkin mutta niin siinä välillä käy)

Oi ihanan jännittävä juonenkäänne! Jään innolla seuraamaan, kuinka harjoitukset sujuvat Pahoittelut että kommentti on taas hieman lyhyenläntä!
Muokkasin Bellan kuvaa hiusten pituuteen sopivaksi!

Lisään holviisi 17ϫ