Luku 1. (En keksiny mtn järkeä, ei saa vihaa :c)

Will nosti katseensa ja kiinnitti lumoutuneena huomiota yli lentävään lohikäärmeeseen. Siipien humina loittoni nopeasti, eikä hän ehtinyt nähdä kuin vilahduksen suurikokoisesta otuksesta. Mitä syvemmälle kaupunkiin hän kulki, sen enemmän hän lumoutui paikan taianomaisuudesta. Hän tunsi vihdoin olevansa turvassa viikkojen matkanteon jälkeen. Varsinkin siitä lähtien, kun joku oli keskellä yötä vienyt hänen jousensa. Nyt hän tarvitsi uuden, mutta odottaisi mielellään siihen asti, että olisi hieman tutustunut ympäröivään kaupunkiin. Ja tietysti muutamaan lohikäärmeeseen. Jukra, sitä hän oli odottanut siitä asti kun Nore-täti oli jotenkin saanut hänelle hoitajapaikan.
Will kietaisi kädet ympärilleen hetkeksi, kun värähti katujen läpi puhaltavasta tuulesta. Vaikka kesä oli tullut, tuuli ja ilma olivat vielä viileitä. Ajatus edessäpäin olevasta lohikäärmestä sai hänet kuitenkin taas lämpimäksi.
Hän loikki eteenpäin tyhjä reppu pomppien selässä ja alkoi kuulla hitaasti kaupungin puheensorinan lävitse lisää hump -ääniä. Siivet löivät kiivaasti ilmaa päästäkseen lentoon. Will hillitsi itsensä halusta juosta vaikka hänen jalkojaan syyhyttikin. Hän tosin nosti katseensa taivaalle ja näki kohoavan lohikäärmeen joka katosi pian kattojen taakse, lähes yhtä nopeasti kuin edellinen. Nyt hänen oli pakko juosta.
Will pinkoi kadulla eteenpäin ja tuskin näki vastaantulijoita. Ennen kuin hän tajusikaan, hän seisoi valtavan rakennuksen edessä. Pihalla asteli muutama lohikäärme taluttajineen, eikä Will malttanut oikein pysyä paikoillaan. Hän ei tietänyt pitäisikö mennä päärakennukseen ilmoittautumaan vai pitäisikö sanoa jollekin täällä. Hän pysyi lopulta vain paikoillaan ja katseli ympärilleen. Piha oli valtavan kokoinen, niin kuin sen keskellä oleva tallikin. Hän meinasi lähteä kävelemään, ennen kuin kuuli kysyvän äänen.
"Etsitkö jotain?"
Will kääntyi ympäri ja näki pienen matkan päässä seisovan henkilön. Hänellä oli musta tukka joka oli laitettu ponnarille taakse. Nuori nainen katsoi häntä kysyvänä. Hän piti käsissään talutushihnaa joka oli kiinni takana seisovassa lohikäärmeessä.
Musta lohikäärme nosti päätään hieman kumarasta ja nuuhkaisi ilmaa uteliaana. Se kallisti ja ojensi hieman päätään eteenpäin.
"Öh, saavuin vasta. Minulle pitäisi olla hoitopaikka täällä. Mihin pitäisi mennä?" Will aloitti epäröiden.
"Siinä tapauksessa suosittelen käymään toisen opettajan luona näin ensimmäiseksi. Saila on ainakin tällä hetkellä Lotten karsinassaa lohikäärmärin kanssa. Sitä nimittäin vaivaa jokin", nuori nainen sanoi ja osoitti valtavan kokoista rakennusta oikealla puolella.
"Käänny heti oikealle käytävällä. Se on kuudes ovi vasemmalla."
"Kiitos", Will sanoi ja katseli hetken lohikäärmeen perään, kun sitä talutettiin pois. Ei hän nähnyt sen persuuksen takaa enää pienempää ihmistä.
Will käännähti ympäri ja asteli tallin ovelle, väistellen lohikäärmeitä ja ihmisiä. Hän ei sinänsä tahtonut olla välittömästi huomion keskipisteenä, ollessaan vasta saapunut paikalle.
Will astui varovasti tallin sisälle ja katseli ympärilleen seinän vierustalta. Katto oli hyvin korkealla ja seinät etäällä toisistaan, jotta kaksi lohikäärmettä pystyi ohittamaan toisensa helposti. Karsinoiden ovet näyttivät puulta, mutta koskettaessa niitä se oli selvää metallia joka oli maalattu tammen näköiseksi. Itseasiassa siinä oli kaksi ovea. Toinen suuri mistä lohikäärme mahtui, ja toinen pieni mistä ihminen mahtui niin aina ei tarvinnut avata suurempaa.
Will otti muutaman askeleen ja kurkisti varovasti vasemmalle lähtevään seuraavaan käytävään. Hän kuuli kauempaa selvää veden lotinaa. Olisiko ollut lohikäärmeiden pesupaikka? Tai jotain sinne päin.
Hän asteli muutaman karsinan päähän, niin kuin oli opastettukin. Sen pienempi ovi oli raollaan ja Will kyyristyi nähdäkseen sisään. Hän näki sinisuomuisen lohikäärmeen käpertyneen itseään vasten, käyttäen häntää tyynynä. Will nousi takaisin seisomaan ja kääntyi mennäkseen odottamaan, mutta törmäsi johonkin. Hän älähti ja astui hämmentyneenä taaksepäin.
"Ai hiiskatti", mies sanoi ja hieraisi rinnan alueelta kohtaa johon Will oletti päänsä osuneen. Hän nolostui sen verran, että ei keksinyt pariin sekuntiin mitään järkevää sanottavaa.
"Ää... Anteeksi", Will mutisi sitten ja hieraisi otsaansa. Hän nosti katseensa ylös ja räpäytti silmiään. Tuolla hänen edessään seisovalla miehellä oli erikoisen väriset silmät - mihin Will nyt ensimmäisenä  kiinnitti  huomiota kun ei viitsinyt heti alkaa arvostelemaan nelosesta kymppiin toisten ulkonäköä - mustat hiukset ja erikoinen vaatetus.
"Ensinnäkin, mitä sinä kurkit sinne?"
"No minä kurkin, koska toisen opettajan kuulemma piti olla täällä. Saavuin vasta, ja koska en tiedä yhtään mitä minun pitäisi tehdä, joten päätin tulla ainakin kurksitamaan näkyykö häntä", Will sanoi ja sivusilmällä vilkaisi alaspäin. Ei nyt niin härösti ajateltuna, vaan koska toisessa kädessään mies piteli laukkua josta pilkisti ulos muutamia tarvikkeita, jotka Will tunnisti lähes heti tavaroiksi joita tarvitsi kun lohikäärme oli loukkaantunut.
"Ahaa. Rouva Ylösaho lähti juuri pitämään oppituntia kolmannen tason lentämisestä."
Will huokaisi ja hieraisi otsaansa turhautuneena. Koko ajan sai juosta johonkin. Testasivatko he muka alokkaiden suunnistustaitoa tällä tavoin?
"Niin no, toiseksi. Voisimmekin esittäytyä", mies sanoi ja Will nosti katsettaan ylöspäin.  “Stefan Holsbrough”, hän kumarsi pienesti. Will hymyili, mutta se meinasi vääntyä tyhmään virnistykseen.
“Will”, Will vastasi yksinkertaisesti. Hän ei oikein välittänyt omasta sukunimestään, vaikka se nyt olisikin ollut kohteliasta kertoa. Hän oli kuitenkin myös liian utelias katselemaan ympärilleen.
“Väistäisitkö. Minun pitää hoitaa Lotte kuntoon. Työskentelisin mieluiten rauhassa, joten sinä varmaan tahtoisit etsiä rouva Ylösahon?”
“No mahdollisimman pian”, Will vastasi ja kohautti olkiaan. Hän tunsi itsensä lapsellisemmaksi kuin ikuisuuksiin. Hän astui sivuun, niin että Stefan pääsi lohikäärmeen luo huoneeseen -tai karsinaan- ja sulki perässään oven.
Will asteli käytävää pitkin takaisin ulos, kun vielä muisti suunnilleen missä suunnassa se uloskäynti nyt olikaan. Hän katseli ympärilleen ja asettui pois muiden tieltä tallin seinustalle.

Will toljotti silmät pyöreinä ylöspäin. Hän oli seisoskellut suunnilleen vartin, ennen kuin joku oli hoksannut hänet varjoisasta kohdasta. Se oli ollut rouva Ylösaho joka oli sitten ohjastanut hänet aukean toiselle laidalla. Nyt Will tuijotti yläpuolellaan olevaa mustaa lohikäärmeen päätä.
“Tämä tässä on Legend of Hennikki. Tuttavallisemmin Hepe. Hoidokkisi”, Ylösaho esitteli lohikäärmeen. Lohikäärme laski päänsä samalle tasolle kuin he ja käänsi päätään katsoakseen paremmin toisella silmällä.
“Jännän näköinen”, Hepe totesi räpäyttäen silmäänsä tylsistyneen oloisena. Will siristi silmiään erikoiselta kuulostavalle äänelle, lohikäärmeen puhuessa.
“Älä viitsi olla hänelle epäkohtelias, kun vasta tapasitte”, Ylösaho puhahti ja Will virnisti itsekseen.
“Mistä aloitan?” Will kysäisi ja käänsi katseensa vanhempaan naiseen.
“Ilmoitamme saapumisestasi, niin saat asunnon. Saatan sinut ja Hepen talliin, niin voit opetella miten lohikäärmeesi käyttäytyy.”
Will kuuli Hepen puhahtavan jotain vastalauseeksi, mutta lohikäärme lähti lönköttelemään heidän perässään. Will piti suitsista tiukasti kiinni astellessaan rouva Ylösahon perässä.
“Mikä täällä haisee?” Hepe pysähtyi kuin seinään ja nosti uteliaana päätään. Will samoin, ja meinasi nousta ilmaan lohikäärmeen nostaessa päätään, ellei olisi päästänyt suitsia enemmän pois käsistään. Will haistoi ilmaa. Kesti hetki, ennen kuin hän haistoi ruuan tuoksun.
“No voi tähdet”, Will pyöräytti silmiään ja murahti. “Liiku!” hän mumahti ja vetäisi Hepeä eteenpäin. Lohikäärme kääntyi vastahakoisesti ja asteli talliin sisälle. “Ajatteleeko matelijat mitään muuta kuin ruokaa?” Will jupisi.
Rouva Ylösaho naurahti.
“Sen kun tietäisi mitä niiden päässä liikkuu!”
Will päästi suitsista irti kun karsinan ovi oli kokonaan suljettu. Hepe käpertyi kerälle ja ilmeisesti yritti nukkua.
“Mennään ilmoittamaan sinut saapuneeksi. Kaikilla on ollut tänään hieman kiire, kuten olet saattanut huomata.”
Will asteli naisen perään ja pihalle tultuaan katseli ympärilleen. Hän odotti näkevänsä oman huoneensa, tai asunnon, kummin nyt oikein pitikään sanoa.

//Joo siis tosiaan, tästä poistu varmaan se puolet tai jotain En sit jaksanu kirjottaa mut seuraavasta (toivon mukaan) pidempi

Jee tarinaa vihdoin!~ Käytät ihanan värikkäitä ja hauskoja sanoja, kuten jukra, ja kuvailet paikkoja ja tapahtumia ihanan tarkasti! Tuntuu kuin olisi itse paikalla katselemassa kaikkea Pidin erityisesti tuosta Willin lausahduksesta 'No voi tähdet', se oli hyvin keksitty!

Tarinasta saat taskuusi 38ϫ