Matkalla kartanolle huoneeseeni ottamaan päikkärit joku tarttui yhtäkkiä takaapäin kiinni olkapäästäni ja käännyin.
Näin edessäni lumen valkoiset pitkät hiukset ja surulliset petrolinsiniset silmät.
"Hei, mää just kuulin... siis susta ja Rickistä... en tiedä oikein mitä sanoa... oon niin surullinen siitä että nään teidät molemmat niin allapäin, Rick käyttäytyy ihan omituisesti, se on ihan mykkä kaikille eikä ole sellainen ärsyttävä ilopilleri niinkuin yleensä ja oon huolestunut susta kans... te kaks vaan ootte niin luotuja toisillenne, mä todella uskon että teidän sydämet on tarkoitettu rakastamaan just toisianne", Nadia sanoi.
En saanut itsekään oikein mitään sanoja suustani niimpä halasin Nadiaa ja halaaminen tuntui juuri nyt niin lohduttavalta että se oli juuri sitä mitä tarvitsin.
Nadia halasi takaisin ja lohdutti minua.
"Mää en tiedä... en tiedä antaako Rick ikinä mulle anteeksi...", minä takeltelin ja pyyhkäisin kämmenselälläni poskea pitkin vierivän kyyneleen. "Koska en tiedä pystynkö edes antamaan itselleni anteeksi siitä mitä mä tein..."
Nadia katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi vakuuttavalla äänellä: "Antaa se, mää oon siit 100 prosenttisen varma, koska en oo ikinä nähnyt sen rakastavan ketään niin paljon kuin sua, kun tulit tänne niin sää oot ollut se ihminen joka toi onnellisuuden Rickin kasvoille, mää näin sen heti kun se näki sut, se olis valmis tekemään ihan mitä vain sun eteen, mää oon varma siitä"
Hymyilin Nadialle: "Toivon vaan että se olis valmis puhumaan mun kanssa"
"Varmasti kohta", Nadia sanoi.
"Muuten..., tiedätkö sää mitään mun isästä Sebastianista?", minä kysyin vaihtaen puheenaihetta.
"Joo, tai no en oo itse nähnyt koskaan sitä, mutta juttuja oon kuullut, se mitä oon kuullut niin näillä kyseisillä suojelijoilla on kuulemani mukaan jossain jonkinlainen linnoitus, mutta se on hyvin salattu ja tietääkseni sinne pystyy löytämään vain jos itse on sukua suojelijalle ja olen myös kuullut että Sebastianilla olisi neljä lasta...., siis sun lisäksi, kolme poika ja yks tytär", Nadia sanoi ja kulmakarvani kurtistuivat. MITÄ?!?!? Isälläni oli oma perhe, mutta hän oli tuosta vain hylännyt minut, unohtanut minut.
Sulattelin uutista hetken aikaa ja näytin varmasti aivan mykistyneeltä sillä Nadia heilautti kättään kasvojeni edessä ja sanoi: "Huhuu? Oot kuin aaveen nähnyt"
"Äh, öh...", minä mutisin. "Mun pitää mennä vähän selvitteleen mun päätä, sitä särkeeki kamalasti"
Nadia nyökkäsi ymmärtäväisesti ja jäi katsomaan huolestuneena loittonevaa selkääni.
Huoneeseeni päästyäni kaaduin selälleni sängylle ja yritin kirkastaa mieltäni, mutta siitä ei tullut mitään. Tuntui ihan siltä kuin ajatukseni olisivat yhtenä sekalaisena umpisolmuna.
Nousin ylös ja pesin kasvoni kylmällä vedellä, jonka jälkeen kömmin takaisin vuoteeseeni huovan alle ja päätin nyt vihdoin ottaa torkut siinä toivossa että ne veisivät pääkipuni ja toisivat selkeyttä asioihin.
...
Herättyäni tunsin itseni hieman virkeämmäksi ja päätin ensimmäiseksi lähteä etsimään Rickiä, mikäli poika olisi valmis puhdistamaan välejämme.
Vedin takin ylleni ja ratsastusnilkkurit jalkaani ja pukkasin huoneeni oven auki ja sitten näin Rickin käytävällä oveani vastapäätä nojaten seinään ja pojan katse oli maassa.
"Rick...", minä sanoin ääni hieman väristen.
Rick nosti hitaasti päänsä ylös ja aukaisi suljetut silmänsä ja poika katsoi suoraan omiin silmiini hänen päärynän vihreillä silmillään.
Rick mittaili minua hetken ajan katseellaan ja aukaisi sitten suunsa puhuakseen.
"Hitsi oot hyvännäköinen...", Rick sanoi ja siirsi kasvolleni valahtaneen hiuskiehkuran korvani taakse. "Mää haluaisin olla sun kanssa..., niin paljon että se sattuu pirusti, mutta mä en enää tiedä haluatko sää mua yhtä paljon...", Rick sanoi ja nielaisi.
Tuijotin pojan kauniita silmiä saamatta sanoja suustani ja jossain syvällä sydämessäni tiesin mitä poika aikoi sanoa seuraavaksi.
"En voi olla itsepäinen... koska mää vihaan itseppäisyyttä joten en voi pitää sua itselläni jos sää et sitä todella halua, ei tää toimi silloin... joten mun pitää päästää sut menemään... joten me ei enää olla me... sää oot vapaa olemaan Patrickin kanssa... jos sää siitä välität, mää haluan vain ja ainoastaan että sää oot onnellinen, sillä on ainoastaan merkitystä", Rick sanoi katsoen minua, silitti poskeani hetken, päästi sitten irti, kääntyi ja lähti kävelemään pois.
"RICKKK!!!!", minä huusin pojan perään ja poika kääntyi katsomaan minua.
Sitten juoksin pojan luokse ja painoin huuleni hänen pehmeitä huuliaan vasten ja Rick suuteli takaisin.
Laitoin käteni Rickin niskan taakse ja pyörittelin sormissani pojan tummia hiuksia ja Rick laittoi kätensä vyötärölleni ja työnsi minut hellästi käytävän seinää vasten.
Sitten hän laski käsiään hieman ja nosti minut syliinsä ja jatkoimme suutelua.
Suutelusessiomme jälkeen Rick laski minut varovasti takaisin jaloilleni ja katsoi minua hyvin kysyvästi.
Katsoin pojan silmiin ja sanoin: "Rick mää rakastan sua", pidin pienen hengähdys tauon ja katsoin pojan reaktion.
Rickin katse lämpeni ja hän sanoi pehmeästi: "Määki rakastan sua"
"Ja siitä syystä että mää rakastan sua niin pirun paljon, mää en suostu luopumaan susta mistään hinnasta, mää välitän susta tavalla miten mä en välitä kenestäkään muusta, sää oot aina tukenu mua ja oot ollu täällä mua varten ja mää ite oon ollut tyhmä ja melkein kokonaan sössinyt tän kaiken ja mää haluan olla sun, ja vaan sun, sun ja Patrickin kohdalla on se ero että mää rakastan vaan toista teistä ja niin tulee aina olemaan ja siks mää tuun pyytämään sulta anteeksi ja pyydän sua antamaan mulle uuden mahdollisuuden rakastaa sua, tällä kertaa loputtomasta ilman välikohtauksia", minä jatkoin. "Ja on yksi aisia josta en oo ollenkaan pahoillani ja se on siitä että mää rakastan sua ja juuri sua, mutta se on kyllä totta että toimin välillä ajattelemattomasti, mutta sun takia mää teen siihen muutoksen"
Rick tarttui hellästi kädestäni kiinni ja veti minut lähelleen ja halasi minua ja kuiskasi sitten korvaani: "Anteeksi pyyntö hyväksytty"
Kuiskasin takaisin: "Kiitos, ollaanhan me taas me?"
"Ollaan"
"Mää en muuten vielä oo ehtinyt kertoa sulle yhtä asiaa", minä sanoin.
"No?", Rick sanoi.
"Mulla on kuulemma sisaruksia, tai no puolisisaruksiahan ne on, kolme veljeä ja yksi sisko..., mutta mää oon niin vihainen mun isälle, tuntuu tosi hylätylle ja siksi on niin paha olo enkä tiedä enää haluanko edes oppia tuntemaan niitä, Cindy ja Carita on mun siskot", minä sanoin.
Rick silitti hiuksiani: "Ymmärrän sua täysin, mutta sun olis tärkeää yrittää löytää ne..., koska susta nyt puuttuu tavallaan yksi suuri palanen ja se löytyy vaan löytämälle ne ja sää saisit paljon vastauksia"
Huokaisin: "Niin kai... mutta vain jos sää oot mukana kun mää löydän ne"
"Tietenkin", Rick sanoi lempeästi ja painoi suukon otsalleni.
...
Aihe: Luku 21. Antaako Rick ikinä anteeksi? 
La Helmi 04, 2017 7:49 pm
