Mutisin jotain itsekseni ja lähdin ripein askelin kartanon ovista ulos ja jätin Oliverin ja Patrickin selkäni taakseni.
Kävellessäni talleja kohti potkin matkalla lunta kengilläni ja pyöritin päätäni. Tuntui koko elämäni olisi räjähtämässä käsiini tuhanniksi palasiksi. En enää osannut kertoa itselleni mitä sydämeni tunsi.
Scottista oli täysin päässyt ylitse, Oliver oli särkenyt sydämeni enkä tästä syystä tuntenut häntä kohtaan yhtään mitään ja Francis taas oli tärkein ystäväni eikä meillä tosiaan ollut mitään romantiikkaa yhdessä, hänen luotin kuin omaan veljeen.
Patrick ja Rick olivat ongelmakohtani. Rickiin olin rakastunut ensisilmäyksellä, mutta Patrick oli vain jollain tavalla vetänyt minua puoleensa Rickistä huolimatta. Pääni sisällä tuntui pyörivän lakkaamaton lumimyrsky, aivan kuin se sumensi näköni ja ajatukseni, tai sekoitti niitä keskenään.
Tallien avautuessa eteeni ja astuessa sisälle marssin Ransun luo. Sen lohikäärmeen luokse johon eniten luotin.
Tallia oli koristeltu, kaikkialla oli joulukransseja, kynttilöitä ja joulukuusi koristeita. Katsoin Ransun karsinaan ja siellä uljas poikani seisoi suorassa. Tuijotin sitä suoraan silmiin ja se katsoi minua suurilla pyöreillä suloisilla silmillään ja niistä paistoi lämpö, syvä kiintymys ja luottamus.
Silmäkulmastani alkoi valua kyyneliä ja kun olin alkamassa itkemään oikein kunnolla aukaisin karsinan salvan ja juoksin Ransun luokse ja kiedoin käteni sen kaulan ympärille ja Ransu painoi päätään hellästi minua vasten.
"Mitä mää tekisinkään ilman sua!", minä sanoi ja pyyhkäisin kädellä silmiäni.
Kun olin saanut koottua itseni edes joten kuten kokoon, kävin hakemassa Ransun hoito- sekä lentovarusteet.
Aloitin harjaamalla enimmät liat suomuista pois, minkä jälkeen hoidin suomujen välit suomukaapimella ja pyyhin siipipoimut puhtaiksi.
Nostin satulan selkään ja kiristin satulavyöllä, sitten laitoin vielä suitset ja olimme valmiina lähtemään.
Talutin Ransun pihalle ja ponnistin sen selkään. Ransu otti vauhtia ja ponnisti vahvoin lihaksikkain ja tervein jaloin ilmaan.
Lensimme harjoittelu paikalleni Mavrikin metsään ja perillä laskeuduin Ransun selästä ja istuin vanhan lumisen lehtipuunjuureen ja painoin pääni jalkojani vasten. Halusin vain hengähtää ja olla ihan rauhassa yksin.
Kuulin kuinka luminarskui ja olisin halunnut kirkaista tulijalle että jättäisi minut rauhaan yksin, mutten kuitenkaan sanonut mitään.
Askeleen pysähtyivät ja kuului tuttu ääni: "Saanko istua tähän?"
Nostin pääni ylös ja katsoin kyynelisin silmin Francista ja nyökkäsi.
Poika istuin viereeni ja antoi minulle takkinsa, sillä olin lähtenyt talleilta ilman takkia.
Francis silitti hiuksiani ja otti minut syleilyynsä ja painoin pääni pojan olkapäätä vasten ja itkin, mutta tunsin oloni turvalliseksi.
Francis ymmärsi olla hiljaa ja antoi minun vain olla vieressään. Kun olin rauhoittunut hän sanoi: "On kauheaa nähdä sinut tällaisena", hän katsoi minua silmiin ja jatkoi: "Olet niin vahva persoona"
Hengitin syvään ja sanoin: "Oliver on jo todennäköisesti kertonut minusta ja Patrickista Rickille ja Rick vihaa minua eikä enää ikinä katsokaan minua" ja kyyneleet alkoivat jälleen tulvia silmistäni.
Francis pyyhki kyyneleeni ja katsoi minua jälleen: "Kuuntele... ei hän ole kertonut mitään, ei yhtään mitään, vaikket näkisikään sitä, niin Oliver edelleen jossain syvällä sisimmässään välittää sinusta hullunlailla, ei sinua voi vihata, ei hän haluaisi satuttaa sinua millään tavalla vaikka yrittääkin ärsyttää"
Lakkasin itkemästä ja sanoin: "Mutta hänen pitäisi kertoa, tein väärin, todella väärin ja siltikään en tiedä tunteistani yhtään mitään..."
Francis näytti hetken miettivän ja sanoi: "On täysin sinun valtasi päättää ketä rakastat, eikä ole väärin rakastaa useaa, muttet voi antaa sen hallita sinua, itsesi takia sinun täytyy tehdä päätös, kumpi tekee sinusta onnellisemman? Francis, johon olet kiintynyt vai Rick, joka on seisonut rinnallasi alamäistä välittämättä. Muttet voi pomputella heitä molempia, se ei ole oikein"
En tiedä edes miten se oli mahdollista, mutta Francis osasi aina sanoa täsmälleen oikeat sanat.
Painoin pääni uudelleen Francisin olkapäätä vasten ja poika piti minut lämpimänä. Istuimme siinä hiljaa ja kun nukahdin uupumuksesta. Francis nosti minut syliinsä ja lähetti Ransun ja Been lentäen Myrsky-kartanoon ja päätti itse kantaa minut kävellen takaisin kartanolle.
Olin niin onnellinen että minulla oli Francis.
Aihe: Luku 15. Kaikkiko hyvin vai kaikkiko sekametelisoppaa? 
Su Joulu 18, 2016 2:01 pm
