"Isabella!", Cindy hihkaisi huomatessaan minut ja pysäytti ratsunsa. Sisareni perässä oli neljä muuta ratsastajaa, jotka olivat pukeutuneet ritareiden asuihin ja ryhdistivät selkänsä kun katsoin heitä.
Cindy liukui alas Marianne nimisen kimon selästä ja ojensi sen ohjat yhdelle ritareista joka oli myös laskeutunut ratsailta.
Cindy juoksi minun luokseni ja halasimme pitkään.
"Ihana nähdä sinua sisko", hän sanoi hymyillen.
Hymyilin takaisin: "Samoin, mitä oikein teet täällä?", minä kysyin kulmakarvat hieman kurtussa.
"Halusin pois kotoa ja päätin tulla katsomaan tätä paikkaa pitkästä aikaa", hän sanoi ja lähdimme vieretysten kulkemaan kartano kohti vartijat aivan takanamme.
Cindy katseli ympärilleen kävellessämme ja ihaili paikan kauneutta. Hän kertoi ettei ollut muistanut kuinka puhdasta, värikästä ja rauhallista täällä oli. Keskustelimme myös kotimaani asioista, siellä meni kuulemma ihan hyvin.
Saavuttuamme Myrskiksen portaille Cindy kääntyi katsomaan minua ja irvisti hieman.
"Oletko vielä sen söpön pojan kanssa? Rickhän se oli eikö?", hän sanoi ja nyökkäsi. "Aah ihanaa!", hän sanoi vielä ennen kuin nouisimme portaat ylös ja astuimme kartanoon.
Menimme huoneeseeni ja vartijat jäivät ulkopuolelle odottamaan.
"Eikö toi oo aika ahistavaa kun ne kulkee koko ajan perässä?", minä kysyin ja sanoin vielä että onneksi minun perässäni niitä ei enää kulkenut.
"On se vähäsen", Cindy sanoi kohauttaen olkapäitään.
"No sitten toiseen asiaan tänään on Myrsky-kartanon perustajatanssiaiset ja sää osallistut niihin mun kanssa!", minä sanoin hymyillen ja Cindykin innostui.
"Eikä! Satuin juuri oikeen aikaan paikalle!"
Aloitimme tanssiaisiin valmistautumisen hiuksista. Cindy teki minun hiuksiini laineita ja ne jätettiin auki, minä tein Cindylle nutturan. Meikattuamme toisemme annoin Cindylle minun punaisen tanssiaispukuni ja itselleni puin päälle taivaan siniset pitkän tanssiaismekon.
Lopuksi laitoimme korkokengät jalkaan ja suihkautimme hieman hajuvettä.
Astuimme ulos huoneestani ja lähdimme kulkemaan kartanon tanssisalia kohti vartijat takanamme.
Tanssisalissa oli valtavasti porukkaa ja huomaten myös kylän ulkopuolelta, jopa eri maista oli saapunut juhlaväkeä. Hetken kuluttua tilan omistaja Kãtrín koputti mikrofoniin, rykäisi ja aloitti juhlapuheensa:
"Myrsky-kartanon tilalla oli ennen Sarayan-toivo, joka oli perustettu vuonna 1419 ja joka ajoi lohikäärmeiden oikeuksia ja pelastamista sekä lajien säilyttämistä, tilalle otettiin loukkaantuneita lohikäärmeitä ja hylättyjä lohikäärmeiden munia ja niitä hoidettiin rakkaudella ja koulutettiin ratsuiksi ja työjuhdiksi. Vuonna 1637 tapahtui katastrofi, jolloin yksi lohikäärmetallia lämmittäneistä öljysäiliöstä rupesi vuotamaan ja syttyi palamaan. Tilan kohtalo sinetöityi ja se paloi perinpohjin, mutta suuri osa selvisi tilanteesta elossa.
Pari vuotta myöhemmin tilan poroksi palamisen jälkeen 1640 vuonna Sastonialainen lohikäärmeratsastaja Arameah Sîrfalas alkoi tutkimaan edellisen tilan historiaa ja sen tuhoutumista. Arameah löysi asioita jotka tarvitsisivat tarkempaa huomiota ja parantamista ja mies halusi perustaa uuden tilan. Entisin tilan myrskyisän kohtalon takia uusi tila nimettiin Myrsky-kartanoksi, näin nimi on kantanut kunnioitusta aijempaa, alkuperäistä tilaa kohtaan. Mies myös uskoi nimen tuovan onnea tilalle, jottei vastaavaa tulevaisuudessa tapahtuisi. Hän toi mukanaan vaimonsa Córtián ja lapsensa Bhalian. Uusi tila nousi loistoonsa vuonna 1642. Seuraava kartanon merkittävä johtaja joka nousi johtoon vuonna 1710 oli nainen, Eléonór Sîrfalas, hän kasvatti tilan kokoa luoden ympärille kylän, joka täyttyi ihanista persoonista ja toi värikkyyttä kartanon miljööseen. 1719 tila kuhisi elämää joka päivä ja tulotaso oli nousujohteista sekä maailmalla alkoi kiertää sanaa saarella olevasta lohikäärmetilasta. Vuonna 1978 johtoon nousi isäni Ereah Sîrfalas vaimonsa eli minun äitini Sanía Sîrfalas rinnallaan. Tilan turvallisuus ja tekniikka kehittyi huimia hyppyjä eteenpäin ja lohikäärmeiden määrä kasvoi. Äitini kuoli aortan repeämään ollessani vasta kymmenenvuotias ja isäni elämä päättyi lento-onnettomuuteen ollessani kuusitoistavuotias, ja niin nuorena oli hankala nousta suuren tilan johtoon, mutta tässä minä edelleen olen ja lupaan pitää tästä loistokkaasta tilasta huolta vielä monta vuotta. Tänään me juhlimme heitä kaikkia ihmisiä, jotka ovat mahdollistaneet tämän kartanon ja tilan synnyn! Nauttikaa juhlista arvoisat juhlavieraat", Kãtrín päätti puheensa hymy kasvoillaan ja sai raikuvat ablodit.
Cindy tönäisi minua kevyesti kylkeen: "Missäs sinun prinssisi viipyy? Ja en muuten ole sokea vaan huomaan ihan selkeästi kuinka tuo poika katsoo sinua", hän nyökkäsi oikealle ja katsoin sinne. Patrick seisoi salin reunalla musta ja katsoi minua.
Käänsin heti katseeni pois.
"Rickillä taitaa olla ainakin yksi kilpailija...", Cindy sanoi ja pyöritin silmiäni vastaukseksi.
Nyt puolestaan minä tönäisin kevyesti Cindyä kylkeen ja nyökkäsi kello kahden suuntaan.
"Tyler katselee sinun suuntaasi, mene vaikka juttelemaan hänelle", minä kehotin ja siskoni hymyili minulle ja lähti kulkemaan hiekanruskeiden hiuksien omaavan pojan luokse.
Käännähdin mennäkseni hakemaan juotavaa mutta käännyttyäni nopeasti olin törmätä suoraan edessäni seisovaan 180-senttiseen poikaan, jonka kasvoilla oli leveä hymy ja mustaan taittavat tummanruskeat hiukset olivat hieman sekaisin niinkuin ne tavallisesti olivatkin.
Minunkin kasvoilleni levisi nopeasti hymy ja poika kumartui antamaan minulle pitkän suukon ja otti sitten toisesta kädestäni kiinni.
"Onko kaikki hyvin?", Rick kysyi.
"On, onhan meillä kaikki hyvin?", minä kysyin katsoen Rickiä syvälle oliivin vihreisiin tuttuihin silmiin. Sillä vastahan meillä oli ollut erimielisyyksiä ja etäisyyttä toisiimme.
"On", Rick sanoi hymyillen.
Jatkoa tulleepi kun kerkiän
.