Luku 12. Tuttu henkilö menneisyydestä

Olin vielä hieman shokissa siitä mitä metsässä oli tapahtunut Patrickin kanssa. Istuin huoneessa sänkyni reunalla ja ajatukseni vaeltelivat.
Jonkun ajan päästä nousin ylös ja pesin kasvoni kylmällä vedellä, jonka jälkeen nappasin vuoteeni päällä olleen hupullisen viitan ja puin sen päälleni.
Keräsin itseni kasaan ja hengähdin syvään, sitten astuin ulos huoneestani ja ripein askelin kävelin käytävän halki ja ulos kartanosta.
Menin kylän lävitse lohikäärmetalleille. Menin Sinin luokse. Pysähdyin tytön karsinan eteen ja katsoin hetken aikaa urheaa taivaan sinistä pientä lohikäärmettäni, joka katsoi lempeästi takaisin. Hengitin muutaman kerran syvään ja hain sitten Sinin hoitotarvikkeet ja lentovarusteet.
Puhdistin Sinin ja varustin, kun olin valmis talutin tytön ulos ja nousin sen selkään. Kuulin takaamme askelia, mutta henkilö ei sanonut mitään. Hoputin Sinin liikkeelle ja käskystäni tyttö otti vauhtia ja nousi ilmaan.
Kun olimme ylhäällä katsoin alas ja henkilö joka oli katsonut meitä oli Rick. Pojan kasvoilla oli huolestunut ilme, hän ei ollut aivan vakuuttunut siitä olinko vielä lentokunnossa.
Lensimme Sinin kanssa Mavrikin metsään, minne olin eilen pyytänyt että Peter kävisi pystyttämässä seipäät, jotta saisin suorittaa seuraavan lentokurssin tehtävän, pujottelun.
Näimme seipäät maassa ja kumarruin sanomaan Sinille: "Nyt ota paljon vauhtia että päästään pujottelemaan seipäät loppuunasti"
Sini kiihdytti vauhtia ja seipäiden lähestyessä hän laittoi siipensä suppuun ja pujotteli, vauhti riitti ensimmäisiin 15 seipääseen mutta 5 ei riittänyt vauhti, sillä maa tuli liian lähelle ja Sini joutui laskeutumaan.
Taputin tyttöä kaulalle: "Ei se mitään, yritetään uudelleen"
Sini nousi takaisin ilmaan ja kun olimme lentäneet tarpeeksi kauas takaisin kartanolle päin Sini käännähti upeasti ilmassa ja lähti kiitämään seipäitä kohti huomattavasti kovemmalla vauhdilla ja jälleen ensimmäisen seipään lähestyessä se veti siipensä suppuun ja pujottelu oli sulavaa, se sujui täydellisesti viimeiseen puomiin asti. Suoritimme tehtävän toisella yrittämisellä aivan mahtavasti.
Kasvoilleni kohosi hymy ja taputin Siniä kaulalle. "Se meni UPEASTI! Ihan niinkuin oppikirjoissa!", sanoi iloisesti. "On uskomatonta miten nopeasti sää kehityt, oon tosi ylpeä susta"
Harjoittelimme vielä tovin erilaisia lentoliikkeitä mitä lentokurssilla olimme oppineet, mutta nälän alkaessa vainota molempien mahoja päätimme palata takaisin Myrsky-kartanoon.
Palatassamme takaisin puut olivat alkaneet huojumaan, tuuli puhalsi kovempaa ja merellä oli suuria aaltoja, myrsky oli tulossa ja pian.
Saavuttuamme takaisin tallille hoidin Sinin ja annoin lohikäärmeelleni ruoan ja sen jälkeen käväisin pikaisesti katsomassa Ransua ja Taattaa ja lupasin heille että olisin heidän kanssaan koko huomisen päivän.
Lähdettyäni talleilta, kuljettuani kylän läpi ja saavuttuani kartanon suurille jykevimme kiviportaille näin kartanon ovilla seisovan pojan ja tunnistin hänet oitis. Ajattelin mielessäni: "Voihan viikuna, en mää halua mun elämään enää yhtään poikaa lisää juuri nyt..."
Poika oli noin 175 senttimetriä pitkä, lihaksikas, sinisilmäinen ja hiustenväriltään vaalea. Kasvoilla oli tuttu virne ja kädet olivat rennosti taskuissa mutta asento oli ryhdikäs.
"Hei Bella", poika sanoi ja minä huokaisin syvään.
"Hei Oliver", minä sanoin.
Pakko myöntää, vaikken olisi ikinä halunnut että tästä asiasta tulisi puhetta. Tuo poika..., no olihan se ihan suloinen vielä, mutta hän oli minun entinen poikaystäväni. Nyt se tuli sanottua, kerroinkin joskus että Rick oli ensimmäinen jonka kanssa olen seurustellut, mutta se oli pienehkö musta vale, sillä minulla on ollut häntä ennen yksi seurustelusuhde. Oliverilla ja minulla oli lyhyehkö teiniromanssi, joka päättyi kuitenkin siihen että Oliver petti minua. Ja nyt tuo samainen niljake oli tullut Myrskykartanoon...
En vaivautunut halaamaan poikaa vaan kevyesti työnsin hänet pois edestäni ja tartuin kartanon ovenkahvaan ja vedin oven auki.
"Hei, enkö mää saa haliakaan?", Oliver sanoi kärttyneesti ja marssi perässäni sisälle kartanoon.
Lähdin kulkemaan huonettani kohti mutta Oliver seurasi minua kuin koiranpentu. Käännähdin hänen puoleensa ja katsoin poikaa hieman kulmakarvat kurtussa.
"En kaipaa just nyt kenenkään seuraa, joten ole hyvä ja katoa mun silmistä niinkuin oot ennenkin tehnyt...", minä murjaisin, käännyin kannoillani, aukaisin huoneeni oven ja paiskasin perästäni kiinni.
Kaaduin vuoteeni päälle Rontin viereen ja vedin huovan päälleni. Halusin nukkua, sillä päätäni särki, oli huono olo, mielessäni pyöri monia asioita ja joka raajaa särki. Suljin silmäni ja hiljalleen vaivuin syvään ja rauhalliseen uneen.

Ah draamaa! Voi näitä sinun tarinoitasi on niin mielenkiintoista lukea, kun aina tapahtuu jotakin yllättävää! Odotan innolla lisää

Lentokurssi: Renkaat ovat vaikein este. Ne ovat eri korkeuksilla kettinkien varassa roikkuvia eri kokoisia vanteita, joista ratsukon tulee lentää läpi. Lohikäärmeen täytyy jälleen vetää siipensä suppuun, ja ratsastajan täytyy kumartua hieman. Renkaat näet putoavat todella herkästi. Välillä korkeutta tulee laskea ja välillä nostaa renkaiden eri sijainneista johtuen, mikä vaikeuttaa vielä lisää.

Lisään holviisi 17ϫ