Nimeni on Bella Rimsay. Saatat ehkä tietää minusta, olet ehkä kuullut aiemmat tarinani, mutta nyt saat kuulla aivan uudenlaista tarinaa minusta.
Seison ison puisen purjelaivan keulassa ja katselin eteenpäin. Erotin rannikkoa ja puita, se taianomainen saari oli Saray. Laivan lipuessa yhä lähemmäs vihertävää saarta erotin jo lohikäärmeitä, jotka liisivät kauniisti taivaalla.
Laiva lipuu satamaan ja tömähtää laituria vasten. Sitaisen kullanväriset kiharaiset hiukseni nopeasti ponnarille niskaan ja nappaan laivan kannelta reppuni. Astun laiturille ja vedän syvään henkeä. Tuntuu vain niin mahtavalta olla taas täällä! Olin ollut omassa kotivaltiossani, Ailrimealla perheeni luona. Meillä oli ollut hankalaa, sillä isäni Raye oli kuollut ja olin ollut kotona perheeni tukena.
Yhtäkkiä ajatukseni katkesi sillä kuuli tutun äänen huudahtavan: "Bella! Bella! Täällä ylhäällä!"
Kasvoilleni levisi mitä levein hymy kun näin Ransun lentävän minua kohti. Ransu laskeutui alas ja katsoi minua iloisesti: "Minulla on ollut ikävä sinua", se sanoi.
"Minullakin sinua!", sanoin takaisin ja juoksin sen luokse ja halasin. Kyynel vieri poskeani pitkin alas, olin ikävöinyt höpsöä Ransuani niin paljon. "Nyt riittää jo", Ransu sanoi ja lempeästi pyristeli itsensä vapaaksi otteestani. "Mennään nyt pian!"
Nappasin repun selkääni maasta ja nousin Ransun selkään. Tuntui hieman oudolta istua pitkästä aikaa lohikäärmeen selässä, mutta toisaalta en malttanut odottaa sitä tunnetta mikä lentämisestä tuli. Ransu käänsi kaulansa kaarelle ja katsoi minua, se varmisti: "Ootko valmis?"
Nyökkäsin vastaukseksi ja pidin siitä tiukasti kiinni. Ransu lähti juoksemaan ja kahdenkymmenen metrin jälkeen se hypähti ilmaan. Nousimme korkeammalle ja näkymä oli niin upea, suljin silmäni ja nautin siitä miten ilmavirta hyväili hiuksiani ja kasvojani. Ransun lentäminen oli sulavaa, nopeaa ja tarkkaa. En muistanutkaan, miten ihanaa juuri Ransulla lentäminen oli.
Ransu vei minut suorinta tietä Myrsky-kartanoon, sillä arvasi että olin matkustuksesta väsynyt ja halusin vain mahdollisimman pian perille. Ransu laskeutui pehmeästi maahan ja nousin alas sen selästä. Taputin Ransua kaulalle ja annoin pusun pojan poskelle.
"Pärjäätkö nyt? Nähdään vähän myöhemmin uudestaan?", Ransu kysyi ja katsoi minua, aivan kuin olisi yrittänyt lukea ajatuksiani ja saada niistä jotakin selkoa.
"Joo", minä vastasin ja hymyilin, sitten Ransu lensi muurien ylitse ja hävisi näkyvistäni. Katsoin sitten suoraan eteenpäin ja näin korkeat muurit edessäni ja muutamat vartiotornit. Muurissa luki: "Myrsky-kartanon lohikäärmetila 1642". Samassa mieleeni tuli se kun luin saman tekstin ensimmäisen kerran, siitä oli kulunut jo niin paljon aikaa. Muistan hyvin kuinka hoitajia oli tullut ja lähtenyt, mutta itse olin pysynyt täällä niin kauan.
Ajatukseni keskeytettiin taas, tornista katsoi minua epäilevä katse kasvoillaan ehkä noin parikymppinen nainen, jolla oli sinen viitta ympärillään. Tuntematon nainen huudahti: "Hei! Kuka sää oot ja mitä teet täällä?"
"Oon Bella Rimsay!", minä vastasin ja nainen näytti yhtäkkiä tietävän kenestä oli kyse: "Ai, sää oot se, hauska tutustua, mää oon Sarina, turvapartion jäsen", samalla hän aukaisi kultaiset portit: "Tervetuloa takaisin", hän sanoi hymyillen.
Ilmeisesti tieto paluustani oli kiirinyt nopeasti eteenpäin. Kävelin sisään porteista ja tuttu näkymä avautui eteeni. Kylä oli tismalleen saman näköinen kuin muistinkin sen. Kuljin kylän läpi Myrsky-kartanolle. Kaunis kartano oli edessäni ja kartanon rappusilla seisoi joukko ihmisiä, jotka tunnistin heti ja kasvoilleni levisi hymy.
Rivissä seisoivat tallipojat ja -tytöt. Ensimmäinen vasemmalta oli Emily: iloinen ja tummahiuksinen tyttö, sitten Pinja: vaalean polkkatukan omaava silmälasipäinen herttainen tallityttö, Peter: pitkä ja rauhallinen ja älykäs nuori mies, Nadia: valkoiset hiukset omaava energinen Samin tyttöystävä, Sam: oliivinvihreät silmät omaava lihaksikas ja mielikuvitusrikas poika, Laurette: musta hiuksinen lyhyehkö tyttö, joka pitää kokkaamisesta, Katarine: luonnonläheinen, oranssit kiharat hiukset omaava tyttö, joka hymyilee usein, Scott: pilkkeen silmäkulmassa omaava poika, joka tuntee velvollisuudekseen pitää Paulia silmällä ja naistenmies, todisteena oma hurahtamiseni häneen, ennen oli parhaanystäväni Skipperin poikaystävä, Paul: vaaleapoika, joka on Scottin parasystävä ja Peterin veli, Tyler: lihaksikas Nadian serkkupoika, joka on kiinnostunut aseista ja metsästyksestä ja viimeisenä oli Rick: minun ensimmäinen poikaystäväni ja oikea pelleilijä. Ainoastaan Sarah, hieman syrjäytyvä ja yksinäinen tallityttö puuttui joukosta.
"Minulla on ollut ikävä teitä", minä sanoin kyyneleet silmäkulmassa ja sitten Emily, Pinja, Laurette ja Katarine tulivat ensimmäisenä antamaan minulle ryhmähalin. "Ihana saada sut takas tänne", Emily sanoi. Nelikon jälkeen luokseni tuli Sam, Nadia ja Peter. Jokainen heistä halasi minua ja sanoivat: "Tervetuloa takaisin". Seuraavana Paul ja Scott tulivat halaamaan minua. Scott ja minä olimme nykyään hyvissä väleissä, emme enää olleet aikoihin seurustelleet, mutta olimme silti hyviä ystäviä. Viimeisimpinä rappusilta alas tulivat Tyler ja heti Tylerin vanavedessä Rick. Tyler antoi minulle halin ja vilkaisi sitten hieman sivummalla kädet taskussa seisovaa Rickiä. Kun olin halannut Tyleria, käänsin katseeni pörröhiuksiseen poikaan ja sydämeni jätti yhden lyönnin välistä.
Olin seurustellut aluksi Rickin kanssa puolisen vuotta, sitten Skipperin lähdettyä olin hurahtanut hänen entiseen poikaystävään Scottiin ja seurustelin Scottin kanssa muutaman kuukauden, kunnes se ei toiminut ja palasin yhteen Rickin kanssa. Sitten minä lähdinkin kotiin, mutta nyt olin palannut.
Katsoin meripihkan värisillä silmilläni Rickin ruskeita silmiä. Rick ensin mittaili minua katseellaan, mutta lopulta pojan kasvoille nousi hymy ja hän levitti kätensä. Juoksin pojan syliin hymyillen ja hän pyöräytti minua muutaman kerran ympäri ja pyyhkäisi sitten muutaman hiukseni pois kasvoiltani ja silitti hetken poskeani. "Et uskokkaan kuinka helvetin kova ikävä mulla on ollut sua, oon kans nii onnellinen että oot kunnossa", poika sanoi rauhalliselle äänellään. "Mullakin on ollut sua hirveä ikävä", minä vastasin ja painoin pääni pojan rintakehää vasten samalla kun halasin.
"Noniin sydänkäpyset, alkakaahan tulla! Kãtrín haluaa nähä sut Bella", Sam sanoi ja viittoi meitä seuraamaan häntä.
Otin Rickiä kädestä kiinni ja lähdimme seuraamaan Samia. Sam johdatti meidät kartanon taakse missä näin kultaisennoutajan lähestyvän minua juosten ja haukahtaen. Koira hyppäsi minua vasten ja kaaduin maahan. "Ami!", minä sanoin ja silitin sitä, Ami haukahti uudestaan iloisesti ja nuoli kasvojani.
Hetken päästä kuului käsky ja naurahdus: "Ami tänne! Sillä on tainnut olla ikävä sinua"
Koira totteli heti ja juoksi omistajansa luokse kuuliaasti.
Nousin ylös, puistelin vaatteitani ja näin sitten Kãtrínin iloiset kasvot. Hän halasi minua: "Ihanaa nähdä sinua ja tervetuloa takaisin Myrsky-kartanoon! Ole kuin kotonasi"
Kãtrín antoi minulle huoneen numero 4 avaimen: "Haluat varmasti mennä vaihtamaan vaatteet"
Katsoin vaatteitani jotka olivat hieman mudassa ja koiran tassujen jäljissä: "Se voisi olla hyvä idea"
Lähdin suunnistamaan pääovia kohti ja löysin huoneeni nopeasti, muistin vielä tarkalleen missä se oli. Pyöräytin avainta lukossa ja lukko napsahti auki, työnsin oven auki ja astuin sisälle omaan valtakuntaani.
Sängylläni makasi tuttu olento. "RONTTI!", minä huudahdin ja riensin halaamaan hassua kissaani. Se kehräsi lempeästi. Hymyilin ja rapsutin sitä korvan takaa. Sitten katseeni harhaili huoneessa, joka paikka oli juuri samanlainen kuin lähtiessäni. Vaatekaappini raosta näkyi punaista kangasta, se oli tanssiaismekkoni. Pölyisellä pöydällä, täysin samassa paikassa oli rahapussukkani ja lattialla lojui miekkani ja jousipyssyni.
Aihe: Paluu takaisin Myrsky-Kartanoon 
La Syys 24, 2016 4:59 pm
Ihanasti kirjoitat, ja vielä kahta taitavammin kuin ennen! Tuntui ihan kuin olisi ollut itse seuraamassa tilannetta paikan päällä (vaikka niinhän minä olinkin, kjeh kjeh). Kirjoituksesi on sujuvaa ja elävää, ja kuvailet tilanteita ihanasti. Jos mahdollista ja jaksat, niin kuvailua saa olla vieläkin enemmän! Mutta jo tällä nykyisellä tyylillä kaikki käy hyvin selville ja teksti tempaa mukaansa, hienoa!
